Voi piip tätä vihaa. En vain kestä miehen vihaa ja negatiivisuutta. En kestävää! Vetäydyin omiin oloihin. Ollessani yksin pintaan nousi vihani isääni kohtaan. Olisin halunnut kiittää isääni siitä, että minulle suositeltiin vuosien terapiaa. Oikeammin olisin halunnut huutaa hänelle. Olisin halunnut huutaa pahan oloni hänelle.
Olisin halunnut purkaa sitä, ettei minulla ole saanut olla lapsena tunteita. Nyt ne kaikki purkautuvat, kun olen alkanut tunnistaa niitä ja alkanut oppia yhdistämään niitä tapahtumiin. Olisin halunnut huutaa, ettei minua koskaan rakastettu. En ole oppinut etsimään rakkautta. Nyt parisuhteeni on kriisissä, koska haluan sitä, mutta mieheni ei osaa antaa sitä minulle.
En halua tällaista elämää. En halua ja siksi terapiaan on nyt osa minua. En halua elää negatiivisuudessa. Haluan kokea eläväni enkä vain paeta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti