Miehet elämässäni ovat olleet ainakin yhdeltä ominaisuudeltaan samanlaisia. He eivät ole minua huomanneet. He eivät ole kyenneet yhteyteen ja aitoon vuorovaikutukseen niin kuin en minäkään. Olen jäänyt yksin heidän kanssaan.
Eron jälkeen olen viihtynyt yksin ja nauttinut yksin olemisesta vieläpä kokoajan enemmän ja enemmän. Silti minussa on kaipuuta miehen lähelle. Läheisyyttä ei ole paljon ollut eron jäljeen. Olen ollut näkymätön suurimmalle osalle miehistä, enhän ole ollut valmis suhteeseen. Silti oma näkymättömyys on mietityttänyt.
Viime päivien tapahtumasarja on saanut minut tajuamaan, että en ole itkenyt yksinäisyyttä, jota minulla on miehiin liittyen. Olen paremmin onnistunut purkamaan minussa olevaa estyneisyyttä naisten kanssa, mutta miesten kanssa minun on edelleen vaikea olla. Etenkin sellaisten miesten seura tuottaa vaikeuksia, joiden kanssa voin päästä yhteyteen. Pelkään sitä, vaikka sitä haluan. Minulla ei ole mallia siitä, kuinka olla yhteydessä miehen kanssa. Pelkään myös mitä todennäköisemmin rakkautta ja rakastumista. Pelkään myös syvällistä ihmissuhdetta miehen kanssa kaveripohjaltakin. Onhan kaikki tämä minulle vierasta.
Olen kiitollinen, että elämässäni on nyt muutama mies, joiden kanssa näitä selvästikin harjoittelen. Koen itseni pieneksi ja mitättömäksi heidän seurassaan, mutta tiedän myös, että he ovat tukenani tällä matkalla. Haluaisin, että minut vihdoinkin nähdään ja pääsen aitoon yhteyteen ihmisten ja etenkin miesten kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti