Minulla on ollut suuria vaikeuksia yhden lapsen nukuttamisen kanssa. Aiemmin ajattelin, että hän yrittää kaivaa minusta tunteita esiin. Välillä hän ehkä tekee sitäkin, mutta nyt ymmärsin hänen yrittävän saada minut rauhoittumaan. Koska minä en ole rauhoittunut, ei hänkään rahoitu.
Eron jälkeen minulla on ollut usein tunteita pinnassa, mitkä lapseni aistivat. En ole osannut rauhoittaa itseäni, vaan tunteet vievät mennessään. Etenkin iltaisin kaipaan omaa aikaa ja silloin rauhoittuminen on vaikeaa, kun haluan saada lapset äkkiä nukkumaan, jotta pääsen purkamaan omia tunteitani.
Minulla on tapana jäädä tunteisiin kiinni ja etenkin niihin "negatiivisiin". Haluan rangaista itseäni tai sitten pelkään olla hyvässä oloissa, vaikka onkin elämässä vaikeaa. Tuntuu hyvältä, että keskimmäinen lapsista haluaa auttaa minua. Minun on aika oppia rauhoittumaan tunteitani huolimatta. Sitä minä haluankin ja usein se nykyään on mahdollista, mutta en vain hakua päästä tunteesta irti.
Olen tottunut olemaan "reppana", joten asetun mielelläni uhrin rooliin. On helpompi pitää kiinni lapsuudessa opitusta mallista kuin päästää siitä irti. En enää tarvitse sitä. Nyt tunteet saavat tulla ja mennä. Minä ansaitsen elämääni iloa ja rakkautta. Vaikka on vaikeita asioita elämässäni, voin silti nähdä myös valoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti