Sisimpäni kuuleminen ruokailussa, liikkumisessa ja elämänrytmissä

Tänään tuli oivallusten suma. Yhdestä asiasta alkoi aueta monta asiaa. Yhteinen tekijä näille oli se, että en ole kuullut tai paremminkin sanottuna uskaltanut kuulla sisimpääni, vaan olen toiminut vastoin itseäni. Vaikka toimintani tarkoituksena ei ole ollut vahingoittaa itseäni, tulen surulliseksi, että toimintani ei ole tehnyt minulle hyvää. 

Olen surenut sitä, etten ole osannut kuulla ruokaan liittyviä tarpeitani. Olen syönyt aivan vääränlaista ruokaa ja aivan liikaa. Nyt ymmärrän, että tässäkin asiassa olen yrittänyt noudattaa yleisesti hyväksyttyjä "terveellisiä elämäntapoja". Kukaan ei voi minun puolestani sanoa, mikä minun keholleni sopii. Jokin ruoka voi olla yleisesti tervellistä, mutta se ei silti välttämättä ole minulle paras mahdollinen. 

Liikunnan kanssa on sama juttu. Olen aiemmin käynyt rankoissa jumpissa, vaikka en ole siitä nauttinut täysin. Olen tuntenut huonoa oloa, mutta ajatellut, että sehän kuuluu asiaan. Kävin myös rauhallisemmilla tunneilla ja niistä nautin. En silti ymmärtänyt, että teen myös liian kovaa treeniä. Nyt olen siirtynyt täysin rauhallisempaan liikuntaan ja se tuntuu hyvältä. Kovempaa liikuntaa tarvitsen, mutta haluan kuunnella kehoa siinäkin asiassa. Se odottakoon vielä minua.

Oivalsi myös sen, että minun elämänrytmini on erittäin rauhallinen. Olen yrittänyt olla tehokas ja tehdä paljon asioita jne... Oikeasti nautin rauhallisista aamuista, lähdöistä ja olemisesta. En ole erityisen liikkuvainen ihminen, vaan kotoilu tai vain vähän tekemistä päivässä ovat minun parhaaksi. Monessa paikassa ravaaminen on vastoin sisintäni. 

Olen yrittänyt venyä näissä kaikissa asioissa ja sitten kiukkuillut, kun en jaksa tai en edes ole halunnut tehdä asioita. En silti ole pystynyt näkemään kiukun taakse, vaan pitänyt kiukusta kovasti kiinni. Nyt minun ei tarvitse enää kiukkuilla, koska ymmärrän, mistä on kyse. Nyt minulla on mahdollisuus muuttaa asioita.

Näissä tapauksissa minun on ollut vaikea hyväksyä sitä, kuka minä olen ja mikä on minun parhaaksi. En ole uskaltanut poiketa valtavirrasta, koska olen halunnut olla kuin muut. Erilaisuus on ollut pelottavaa ja siksi sisimpäni ei ole päässyt kuuluviin. En ole huonompi ihminen, vaikka 110 ei ole lasissa tai en syö niin kuin tietty ryhmä syö tai en joka päivä käy jossakin aktiviteeteissa. 

Vaikka haluan lopettaa itseni satuttamisen ja pahassa olossa elämisen toisin sanoen haluan kuunnella itseäni, silti tuntuu vaikealta muuttaa asioita (luopua näistä asioista). Mikä tästä kerrasta tekisi erilaisen tai tästä muutoksesta tekisi erilaisen? Olenko oikeasti valmis kuuntelemaan itseäni? Ehkäpä tästä tekee erilaisen oivallukseni. Haluanko elää kuin muut ja "saada hyväksyntää" vai voida aidosti hyvin? Haluan oikeasti elää omannäköinen elämää. Se vaatii muutoksia ja muutokset pinnistelyjä, mutta lopulta kaikki on sen arvoista. Kivusta huolimatta olen kiitollinen, että surun kohtaamisen kautta asian muuttaminen on nyt mahdollista. Lopulta voimat kasvavat, kun enää ei tarvitse kuluttaa energiaa itseni pakenemiseen.