Olen lukenut viimeaikoina paljon kirjoja mm. Tommy Hellsteniä. Se on avartanut ajatuksiani.
Olen miettinyt mm. erillisyyttäni. Olen ollut hyvin riippuvainen muista enkä ole tehnyt asioita yksin. En ole uskaltanut sanoa mielipiteitäni, vaan mennyt virran mukana. En ole uskaltanut sanoa ei. Olen tehnyt asioita niin kuin olen muiden ajatellut haluavan minun tekevän asiat. Näissä asioissa on kyse erillisyydestä ja minun tapauksessani niiden puuttumisesta. En ole muista erillinen, vaan osa heitä.
Hellstenin mukaan tämä on muodostunut yleensä lapsuudessa. Luettuani hänen kirjojaan tajusin, että vanhempani eivät ole kunnioittaneet tilaani. En ole saanut itse päättää asioista. En saanut päättää edes sitä, milloin minuun kosketaan.
Koska en koe olevani erillinen ihminen, en erota miten minua saa kohdella, en uskalla tehdä omia ratkaisujani jne... Pyrin vain miellyttämään muita.
Erillisyyden puuttumisen vuoksi annan anopin kohdella minua niin kuin hän kohtelee. En aseta hänelle rajoja, vaikka joissakin asioissa omat rajani olen löytänyt. Erillisyyden puuttumisen vuoksi minun on vaikea lähteä omille menoilleni. En koe ansaitseva kaikkea hyvää.
Olen jo kauan aikaa sitten oivaltanut, että itsestä on pidettävä huolta ensisijaisesti. Kun itse voi hyvin, muut voivat hyvin. Koska en ole erillinen ihminen, minun on vaikea toteuttaa ajatustani.
Mikä estää minua toimista? Rohkeus? Ehkä. Hylkäämisen pelko? Ehkä aiemmin, mutta ei enää niin voimakkaasti. Ehkä toimintatapojen juurtuminen on myös yksi syy. Oman toiminnan muuttaminen ei ole helppoa, jos on vuosikymmeniä toiminut tietyllä tavalla. Joihin asioihin on tullut muutosta, joten suunta näyttäisi olevan oikea. En osaa tähän nyt vastata enempää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti