Nyt on kurja fiilis. Minulle annettiin ymmärtää, että jotain kivaa olisi tiedossa, mutta eipä asiat sitten mennetkään kuvittelemallani tavalla. Minulle ei luvattu mitään, mutta ei myöskään sanottu, ettei asiat mene niin kuin toivoin. Annettiin epämääräinen vastaus, jonka tulkitsin väärin.
Tunnen itseni petetyksi ja koen suurta häpeää, että kuvittelin asiat toisin. Tuntuu väärältä, ettei minulle sanottu suoraan tilannetta. Jotain meni kommunikaatiossa pieleen. Hävettää, että olen ymmärtänyt väärin. Hävettää, että olin innoissani ja sitten saan märän rätin kasvoilleni.
Tuntuu pahalle, koska mielikuvitukseni tuottaa oman version asiasta. Pohdin miksi en kelvannutkaan. Onko joku kertonut minusta jotakin, minkä takia asiat menivät niin kuin menivät. Viimeisin kysymykseni on mikä minussa on vikana?
Olen joutunut pohtimaan kelpaamista viimeisen viikon aikana. Tuntuu pahalta, kun lastani on kohdeltu väärin. Tätä kautta nousee oma kelpaamattomuus käsittelyyn. Edellä kuvaamani tapahtuma lisää tuskaani. Olen kai asian ytimessä.
Sattuu. Sattuu kovasti. Miksi minä en kelpaa? Miksi lapseni ei kelpaa? Miksi mieheni ei kelpaa? Miksi olemme aina ulkopuolisia? Miksi koen lapsuuden perheeni kautta ulkopuolisuuden?
Milloin saan tämän asian käsitellyt? Milloin tämä tuska helpottaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti