Tänään on taas piip piip piip päivä... Mies on ollut koko viikonlopun pahalla tuulella. Olen yrittänyt olla hiljaa enkä provosoitua. Ajatukset ja tunteetkin saavat tilansa, kun en anna ensimmäisten reaktioiden viedä minua mennessään. Olen onnistunut siinä hyvin, vaikka olenkin joutunut puuttumaan. En koe, että mies saisi kohdella lapsia aivan miten sattuu.
Vaikken ole lähtenyt tunteiden vietäväksi, olo on ollut huono. Olen ottanut omaa aikaa, koska en koe tarpeelliseksi olla koko viikonloppua negatiivisessa ympäristössä. Pyrin elämässäni nykyään siihen, että minulla on hyvä olla eikä miehen seurani ole sitä tukenut.
Kaikkea ei voi paeta, joten vihan ympäröimänä ajatukset ovat pyörineet omassa elämässäni ja ennen kaikkea olen pohtinut suhdetta vihaani. Aiemmin en hyväksynyt omaa vihaani. Olen viimeisen vuoden aikana alkanut ymmärtää vihaani, mutta en ole pystynyt ottamaan sitä täysin omakseni. Haen vielä rajoja siitä, kuinka paljon on ok vihaa ja milloin sitä on liikaa.
Miehen viha kuluttaa minua siksi, että omassa vihassani on paljon työtä. Kun en ole omien negatiivisten tunteiden parissa, haluaisin olla lempeyden, rakkauden ja ilon ympäröimänä. Nyt olen usein huonossa ilmapiirissä eli positiivisuudelle ei jää paljon tilaa.
Kaikesta pahasta olosta huolimatta parasta on, että minä pitkälti voin valita millaista elämää elän. En enää suostu mihin vain. Voin poistua tilanteesta, jos siltä tuntuu. Joskus se voi olla pakenemista ja joskus itseni suojelemisesta ja joskus sellaisessa tilanteessa oleminen ei ole tarpeellista.
Ikävät asiat opettavat ja otan niitä vastaan. Koen, että tällä hetkellä elämässäni on tärkeämmällä sijalla ikävien asioiden minimointi ja kivojen tuominen elämään. Sen olen ansainnut. Loistaakoon elämä vuorostaan minulle ja meille kaikille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti