Usein tuskailen ongelmiani. Nyt taas näin, kuinka olen päässyt eteenpäin. Ihana nähdä asioita ymmärtäväisemmästä ja armollisemmasta näkökulmasta kuin aikaisemmin.
Alan nähdä entistä selvemmin, miltä oma toimintani näyttää toisten silmissä. Sitä kautta ymmärrän myös toimintaani selkeämmin. Olen nähnyt mm. sen, että vihastuminen lapsiini toisinaan liittyy siihen, että en voi hyväksyä lasteni tarpeita. Kuinka lapseni voivat tunnistaa omat tarpeensa, jos me aikuiset, lasten vanhemmat emme tunnista heidän tarpeitaan.
Monesti syytän tai vieritän lapsille enemmän vastuuta kuin olisi aiheellista. Unohdan, että olen aikuinen ja lasteni äiti eli olen loppukädessä vastuussa lapsistani. Lapsetkin ovat vastuussa itsestään, mutta heillä en vain vähän valtaa, joten vastuutakin on vähemmän.
Syyttämällä lapsia asioista pakenen vastuuta ja pakenen oman syyllisyyteni kohtaamista. En haluaisi aina todeta olevani väärässä, huono tai epätäydellinen, vaikka niin pääsisin helpommalla. Tiedostaminen on jo hyvä asia. Annan ajankulua ja katsotaan miten asiat menevät. En halua odottaa itseltäni tässä asiassa mitään. En halua suorituspaineita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti