Odotan ihmisiltä kaikenlaisia asioita ja toiveeni on kova, että he täyttävät odotukseni. Ymmärrän, etten voi odottaa toisten täyttävän tarpeeni, vaan olen itse vastuussa tarpeistani ja niiden täyttymisestä. Tämä on saanut minut pattitilanteeseen. Minulla on edelleen odotuksia ja nyt minä kiellän odotusten olemassa olon. Minä pakenen niitä, koska enhän voi odottaa toisten täyttävän toiveeni.
Törmäsin tilanteeseen, jossa kovasti toivoin odotusteni täyttyvän. Ymmärsin toiveiden olevan sisäisen lapseni täyttymättömiä odotuksia. En silti pystynyt kohtaamaan sitä, että odotan toisen ihmisen täyttävän ne. Toiveeni pääsi livahtamaan tietoisuuteeni, mutta en pystynyt sitä kohtaamaan. En voinut sanoa ääneen, että haluan sinun täyttävän tämän toiveeni. Se hävetti liikaa. Enhän minä voi odottaa toisen täyttävän toivettani. Kielsin sen olemassa olon, mikä nosti minussa ärtymystä, kun en kuitenkaan päässyt pakoon tilannetta. En osannut sanottaa asiaa, koska pelkäsin tulevani hylätyksi.
Olen hämilläni sen kysymyksen äärellä, että jos en voi odottaa toisen täyttävän minun toiveitani ja odotuksiani, voinko edes pyytää toisilta mitään. Voinko sanoa ääneen, että kaipaan sinulta tätä? Vai onko kyse siitä, että aina voi pyytää, mutta toisen ei ole pakko täyttää niitä? Onko tässä kyse siitä, ettei toiselta voi odottaa mitään? Jos he haluavat, he antavat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti