Kiukuttaa, että en saa exältä, mitä halua. En tule nähdyksi, emme saa yhteyttä toisiimme millään tasolla. Olen hänelle ilmaa ilman ilman tärkeyden merkitystä hengissä pysymisen kannalta. Haluaisin, että hän voisi jollakin tasolla olla kiitollinen ja arvostaa tekemääni.
En pysty päästämään irti hänestä, koska toivon kovasti näitä asioita. Toiveeni on lapsenomaista ja järjellä ymmärrän, että ei kannata odottaa. Tiedän, että minussa oli myös hyvää suhteessamme, mutta ex ei osannut sitä arvostaa. En tarvitse hänen hyväksyntää, vaikka sisäinen pikkutyttö huutaa toisin. Tiedän olevani hyvä tällaisena.
Yritän pitää suhteemme hyvänä ja olla kaveri, mutta tämä on yksipuolista. Miksi roikun hänessä? Miksi pyydän häntä mukaan mihinkään? Miksi suostun yksipuolisuuteen? Roikun hänessä niin kuin monissa "ystävissäni" olen roikkunut. Vastavuoroisuus on puuttunut täysin niissä suhteissa niin kuin tässäkin.
Jos vain hyväksyn, että tämä vanhemmuus ei ole sitä, mitä toivon. Olen tehnyt asioita sen eteen, että välimme olisivat haluamanilaiset. Nyt vain on tyydyttävä siihen, ettei sellaisen luominen ole yhteinen tahto. En halua roikottaa ihmistä mukana, koska se ei tuo minulle iloa.
Annan toiveeni ja unelmani tässä asiassa lipua käsistäni pois. En halua kulissia tässä asiassa. Minusta tämä on vain teennäistä kuraa. Olen valmis tällaiseen suhteeseen, jos se on molemminpuolista. Toki joskus on ok, että tehdään porukalla jotakin, mutta päästän irti toiveestani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti