Yksinäisyys on eron jälkeen ollut säännöllisesti pinnalla. Olen ihmetellyt, miksi ihmiset vain kaikkoavat tai päästän heistä irti, mutta uusia ei tule tilalle. Mikä kaiken tämän tarkoitus? Nyt alan ymmärtää.
Olen läheisriippuvainen ja siitä paraneminen edellyyttää omilla jaloilla seisomista. Minulla on ollut voimaa päästää ihmisistä irti, joiden kanssa suhde on perustunut vääriin asioihin. Minulla on kuitenkin ollut koettavana vielä asioita ennen kuin oma heimoni voi tulla. Minun on ollut tarve löytää rohkeus elää rehellisesti tietyt asiat läpi ja yksin. On ollut tarve nojata omaan voimaan ja ottaa riski kuunnella itseä. On ollut tarve valita mieluummin yksinäisyys kuin seura, joka ei sillä hetkellä tunnu hyvälle.
Tällä matkalla olen kovan paikan tullen alkanut palata aiempiin tukipylväisiin, kun en olisi halunnut kohdata yksinäisyyttä. Jonkun kerran sitä kokeilinkin, mutta ymmärsin, ettei se toimi. Mieluummin valitsen yksinäisyyden tai paremminkin yksin olon kuin seuran, joka ei ole minulle hyväksi.
Tällä matkalla olen saanut tuntea, että selviän monista asioista enkä todellakaan tarvitse muita. Se ei silti tarkoita, ettenkö halua heitä elämääni. Tarkoitan tällä lähinnä sitä, että minussa itsessäni on valtava voima ja kaikki tarvittava on minussa itsessäni. Kun voimani vahvistuu, alan vetää puoleeni niitä ihmisiä, jotka itsekin seisovat omilla jaloillaan. Meidän ei tarvitse kannatella toisiamme, vaan voimme käyttää energian itseemme ja toistemme kannustamiseen. Osaamme pitää huolen itsestämme ja omista rajoistamme ja voimme luottaa, että molemmat kantavat vastuun itsestään eikä kippaa toiselle omia taakkojaan.
Joko elämä voisit tuoda minulle ihmisiä, joiden kanssa pääsen aitoon yhteyteen? Olisin kiitollinen sellaisesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti