Yli viikon sisälläni on ollut surua. Vaikka olen exästä fyysisesti päästänyt irti, silti jokin sidos välillämme on. Sidos lähtisi katkeamaan, jos kohtaisin tämän surun ja päästäisin irti. Kehoni ei halua kohdata surua, koska se tuntuu pelottavalta. Kehoni on erittäin turvaton.
Olen kiitettävästi kestänyt tätä tilannetta, mutta nyt alkaa vituttaa. Miksi en vain voi päästää irti? Näen, ettei meillä ole yhteistä tulevaisuutta, joten miksi en vain jatka matkaa. Miksi kidutan itseäni tutkimalla tilannetta ja kuvittelemalla kaikkea mahdollista? Vaikka kuinka toivoisin, niin tästä ei tule vuosi sadan rakkaustarinaa. Mikään ei tue sitä, että kannattaisi roikkua tässä miehessä.
Minä haluan jatkaa elämääni. Minä selviän yksin, vaikka päästän irti. Todellisuudessa mikään ei muutu huonompaan suuntaan. Olisin vain vapaampi ja seisoisin omilla jaloillani. Nyt elän epätodellisessa maailmassa. Päästämällä irti saisin lisää uskoa ja turvaa, että selviä yksinkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti