Minulla on huono kehoyhteys. Olen alkanut kadottaa yhteyden kehooni teini-ikäisenä, jolloin liikkuminen alkoi vähentyä. Vuosi vuodelta yhteyteni on heikentynyt ja sitä mukaa pelko ja häpeä ovat tulleet vahvemmin mukaan liittyen kehooni. Enhän ole osannut tulkita sen viestejä, vaan alkanut pelätä kaikkia merkkejä, myös ihan normaaleja juttuja. Ahdistun muutoksista, joita kehooni tulee ja joissakin tapauksissa pelkään, etenkin jos kyse on sairauksista. Häpeä liittynee enemmän naiseuteen liittyviin asioihin.
Kehoni on kehoyhteyden heikentyessä alkanut varastoida entistä enemmän tunteita itseensä, mikä on lisännyt pelkoani kehoa kohtaan. On tuntunut pelottavalta kohdata varastoituneita tunteita, joten olen ennemmin yrittänyt kontrolloida kehoani ja tarvittaessa rankaissut sitä.
Kaikki on mitä suuremmalla todennäköisyydellä peräisin lapsuudesta ja siitä, ettei kehoani huomattu. Sille ei annettu sitä hellyyttä ja rakkautta, minkä se olisi ansainnut. Koska kehostani ei pidetty huolta, olen kohdistanut siihen vihaa. Laiminlöin sitä syömällä huonosti ja rankaisemalla sitä liikkumalla liian kovaa tai en ollenkaan. En levännyt, kun keho olisi lepoa tarvinnut. En ole rakastanut kehoani, koska vanhempanikaan eivät sitä tehneet.
Kadottamalla kehoyhteyden en ole pystynyt antamaan keholleni sitä, mitä se tarvitsee. En ole kuullut sen viestejä, koska se on tuntunut pelottavalta. Olen elänyt siksi päässä enkä tässä hetkessä. Nyt tuskastun, kun en ymmärrä kehoani. Jos ymmärrän, usein minun on vaikea hyväksyä sen tarpeita. Koen, että minulta viedään kaikki se, mistä aiemmin nautin. Olen vihainen siitä, että minun pitää päästää irti, vaikka todellisuudessa voin paremmin, kun kunnioitan kehoani.
Olisi ihanaa syödä läsnäolevasti ja teen töitä sen eteen. Ruoka on ollut minulle tunteiden tukahduttamiskeino, minkä takia ruokaan liittyy paljon vaikeita tunteita. On helpompi paeta ruokahetkiä kuin nauttia niistä. En enää halua sitä, joten opettelen rakastamaan kehoani ja kunnioittamaan sitä. Haluan ravita kehoani niin kuin se haluaa ja tarvitsee.
Liikkuessa olen aiemmin pyrkinyt maksimaaliseen tehoon, mikä on tarkoittanut melkein oksennus kurkussa -menoa. Se ei ole ollut nautinnon lähde, vaan rankaisukeino tai näyttämisenhalua. Olen hyvä liikunnassa, joten sillä on ollut helppo päteä ja hakea kunnioitusta ja arvostusta. Viime vuosina olen rankaissut kehoa liikkumattomuudella. Jos olen huonolla tuulella, jään mieluummin kotiin. En halua päästää kiukusta irti ja sallia sille liikkumalla hyvää oloa, vaan kohdistan vihani kehoon.
Nykypäivänä arvostetaan kovasti tehokkuutta ja individualismia, minkä seurauksena minä olen halunnut kovasti pitää kiinni omasta ajasta. En ole osannut mennä ajoissa nukkumaan, vaan olen valvonut, vaikka kehoni huutaa lepoa. Lisäksi olen suorittanut asioita, vaikka olisin kaivannut lepoa.
Koska kehonkuvani on hyvinkin ankara ja suhtaudun siihen hyvin välineellisesti, en ole sallinut kehoni kautta nautintoja itselleni. Ruoka, liikunta, lepo, läheisyys ja seksi ovat olleet kaukana nautinnosta. Ne ovat olleet pakollisia paheita ja pelottavia asioita. Olen vähätellyt niitä ja yrittänyt keskittyä johonkin "hienompaan" ja "parempaan". Surullista, että en ole osannut arvostaa kyseisiä asioita. Niinkin pienistä ja arkisista asioista voi ja saa nauttia eikä se vaadi suurta panostusta. Minä kun olen etsinyt hyvää isoista asioista itseni ulkopuolelta, mutta totuus on: Arjessa onni piilee. Sinulla on jo kaikki tässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti