Kirjoitin aiemmassa postauksessa yksinäisyydestä, ulkopuolisuudesta ja hylkäämisestä. Heti kirjoituksen jälkeen minulle tuli fiilis, että en pysty hyväksymään tilannetta. Tämän prosessin seuraava vaihe lienee se, että pystyn hyväksymään, että yksinkin on hyvä olla. En tarvitse muita täyttämään yksinäisyyttä.
Huomaan yksinäisinä hetkinä kaipaavani miestä rinnalle. Se on normaalia, että kaipaa rinnallakulkijaa, mutta koen tässä olevan muutakin. Voisin vain todeta huomioni ja päästää irti. Minä taas menen tideriin ja toivon löytäväni hyvän miehen. Kyse ei ole alunperin ollut miehen kaipuusta, vaan puhtaasta yksinäisyydestä, ulkopuolisuudesta tai hylkäämisestä. Tuntuu vain helpommalta löytää mies uusien ystävien sijaan. Paras suunta olisi pysähtyä hetkeen eikä mennä tinderiin, olkoon se seuraava askel kohti hyväksymistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti