Millaista apua oikeastaan tarvitsen?

Elämässä olen jäänyt hyvin yksin ja olen sisäistänyt, ettei apua voi pyytää tai ottaa vastaan. Yksin siis on pärjättävä. Tätä teemaa työstä edelleen, koska se nousee uudesta näkökulmasta. Avun pyytäminen ei ole enää erityisen vaikeaa, etenkään virallisilta tahoilta. Perheeltä pyytäminen ei ole koskaan ollut vaikeaa, mutta ystäviltä on edelleen vaikea pyytää. Joskus pyydän heiltäkin, mutta harvemmin.

Minulle on viimeaikoina tarjottu apua, mutta olen torpannut ne. Nyt mietin, miksi en saa sitä, mitä haluan. Enkö vain pysty ottamaan apua vastaan vai onko apu sittenkin vääränlaista? Kyse on mitä ilmeisimmin jälkimmäisestä. Haen apua virallisilta tahoilta, mutta kaipaan oikeasti yhteisöllisyyttä ja ihmisten aitoa halua auttaa. Olen siis keskittynyt vääriin asioihin.

Jotta voisin saada sellaista apua kuin tarvitsen, minun on määriteltävä se. Kaipaan lähelleni ihmisiä, jotka voivat auttaa ex tempore. Jos minulla olisi joku ilta meno, voisin pyytää ihmisiä auttamaan tai he voisivat tarjoutua auttamaan minua, jos tietäisivät tilanteestani. Jos olisin kipeänä, ihmiset voisivat hoitaa lapsiani tai tehdä ruokaa minulle tai käydä kaupassa puolestani jne... Emme omista autoa, joten olisi mahtavaa, jos joku joskus tarjoutuisi viemään autolla kauppaan, jotta voisin tehdä isot ostokset. Ajatukseni taustalla on, että ihmiset kyselisin välillä, tarvitsenko jotakin. Heillä olisi aito kiinnostus ja halu auttaa. Kaipaisin vastavuoroisuutta eli minä voisin tehdä toiselle saman, kun hän tarvitsee apua. 

Olen itse huono tarjoamaan apua ja antamaan apua. Ei siis ihme, etten sitä saa. Olen enemmänkin vain ottanut, mutta en antanut. Nyt siihen on tulossa muutos. Olen alkanut auttaa ihmisiä ja avuntarjoajiakin on tullut vastaan. Vedän puoleeni haluamaani, kun ensiksi muutan omaa toimintaani. Ehkä tämä voisi muuttaa myös sitä, että osaan ottaa paremmin avun vastaan myös niiltä, joilta sitä haen tai pyydän.