Olen vihainen, etten saanut tukea sieltä, mistä hain sitä. Pyysin, mutta en saanut. Nyt ymmärrän, etten tarvitse heidän tukea. Meidän ei tarvitse olla samoilla linjoilla/yhtä. Voin silti seisoa omilla jaloillani, koska olen saanut muualta tuen. Se on auttanut minua näkemään, mitä minä haluan. Kun tiedän, mitä haluan, voin olla voimassani. Minun ei tarvitse suuttua kenellekään, vaikka ollaan eri mieltä. Nyt suutun, kun en saa mitä haluan. Sisäinen lapseni astuu näyttämölle.
Se etten saa pyytämääni, vaikeuttaa suhdettamme. Minussa nousee lapsen kiukku enkä pysty suhdetta luomaan millään tasolla. Olen vain kiinni kiukussani. Minulla on vaihtoehtoina päästää kiukustani irti tai päästää suhteesta irti.
Samanlainen ilmiö tapahtuu niiden kanssa, joilla on voimakas tahto. Kiukku jää sisälleni ja kadotan voimani heidän kanssa.
Kyse on siitä, etten voi sietää erillisyyttä. Me olemme eri ihmisiä, joten meillä on oma tahto. Emme voi aina olla samaa mieltä. Koska en ole täysin eriytynyt vanhemmistani (lopulta tätä on tapahtunut vähän), on minulle uhka olla eri mieltä ihmisten kanssa. On myös vaikeaa, jos en saa tukea, koska se korostaa erillisyyttä. Se on pelottavaa ja siksi koen sen uhaksi.
Voimme olla läheisiä siitä huolimatta, vaikka emme ole samoilla linjoilla. On vain osattava päästää kiukustani irti, jotta tilaa jää uusille asioille ja näkökulmille. Sen jälkeen voi suhdetta puntaroida uudelta tasolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti