Minut on jätetty totaalisen yksin, jotta oppisin seisomaan omilla jaloillani. Sitä olen toivonut ja siihen kaikki nämä kokemukset minua vievät. Kohdata pahimmat pelkoni yksin. Ei ole ihmisiä, joihin tukeutua, jolloin on pakko selvitä yksin. En tietenkään haluaisi näin oppia, mutta näin se nyt menee.
Terveyteni takia olen joutunut rajoittamaan syömistäni. Tämä on tuntunut järjettömän epäreilulta. Kaikki herkkuni on kiellettyjä. Tämä mahdollistaa kehon puhdistautumisen ja sitä kautta helpottaa tunnetyöskentelyä. Jos syömisiäni ei olisi rajoitettu, tukahduttaisin tunteeni ruokaan. Hakisin lohtua ruuasta, koska ei ole ihmisiä, joihin tukeutua. Tälläkin on siis tarkoituksensa.
Sairastumiseni pakottavat kohtaamaan pahimmat pelkoni ja ovat laittaneet minut pysähtymään. En voi paeta asioita. Terveyteen liittyvät asiat ovat pakottaneet minua katsomaan itsevihaani ja oppia rakastamaan itseäni ja antamaan myötätuntoa itselleni. Mikäs minulle oivallisempi keino tunnetyöskentelylle, kuin vastoinkäymiset terveyteni kanssa.
Työasiat ovat junnanneet paikoillaan. Jos ne olisivat menneet kuin unelma, en olisi siellä missä unelmani oikeasti on. Vastoinkäymiset ovat antaneet aikaa etsiä unelmaani ja mennä sitä kohden. Sitähän minä oikeasti haluan. Olen koulutusten kautta etsinyt paikkaani ja sitä kautta unelmatyöni ehkäpä aukeaa. Jotakin aavistuksia minulla tällä hetkellä on suunnasta.
Tässä isoimmat asiat, mutta onhan niitä monta muutakin asiaa. Monet asiat liittyvät itseni kuuntelemisen opetteluun, mutta jääköön tämä tarina tähän
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti