Äitini kannattelu on mielenkiintoinen aihe. Lapset ovat älykkäitä ja yrittävät sopeutua tilanteisiin niin, että vanhemmat eivät heitä hylkäsi. Lapset mieluummin hylkäävät itsensä. Kannattelu on juuri sopeutumista. Äitini ei ole jaksanut minua hoitaa, joten olen yrittänyt olla mahdollisimman harmiton. Silloin se on tarkoittanut sitä, että patoan kaiken sisään ja siten kannattelen äitiäni.
Olen joutunut lähes kaiken kätkemään sisääni, jolloin kannattelu on ollut erittäin voimakasta. Tästä irtaantuminen on ollut pitkä prosessi, koska se on pelottavaa. En vieläkään ole täysin kyennyt irtaantumaan, mutta sillä tiellä olen. Koska olen ollut äidissä liian kiinni, pelkoni toimia vastoin äitiäni on verrattavissa lapsen hätään.
Iso askel irtaantumisprosessissa oli ero. Ex oli monessa mielessä hyvin samankaltainen kuin äitini. Siispä erossa erosin exästä ja äidistäni. Prosessi oli minulle rankka juuri tästä syystä. Hain pitkään äidin hyväksyntää eropäätökselleni. En sitä varsinaisesti koskaan saanut, mutta uskalsin lopulta tehdä itsenäisen ratkaisun.
Eron myötä minulle on tullu rohkeutta kuulla omia tarpeitani paremmin, koska olin sen myötä tehnyt ison irtioton äidistäni. Olen toki kipuillut päätöksieni kanssa, mutta lopulta olen uskaltanut kuulla itseäni ja toimia sen mukaan.
Olen kipuillut nyt erään ihmisen kanssa. Haluaisin päästää hänestä irti, mutta se tuntuu vaikealta. Tätä tekstiä kirjoittaessani ymmärrän syyn. Kyseinen ihminen muistuttaa äitiäni. Päästämällä irti irtaannun taas äidistäni lisää, mikä vieläkin pelottaa. Kaikesta huolimatta aion hänestä päästää irti, koska en tarvitse ihmistä, joka ei kuule minua ja tarpeitani. Nyt minulla on lupa tehdä niin kuin parhaimmaksi koen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti