Olen ollut kipeänä, joten on ollut aikaa miettiä asioita. Huomaan, että yksin ollessa miettiminen alkaa karata käsistä. Nyt tarvitsisin ihmisiä ympärille, etten pyörisi vain näissä kurjissa fiiliksissä. Kurjissa sinällään, että ne kuluttavat minua.
Yksinäisyys selvästikin nostaa minussa pelkoja ja muutenkin huonoa oloa. Nyt pinnassa on yksinäisyys, yhteydettömyys ja ulkopuolisuus. Minuun sattuu. Haluan olla yhteydessä ihmisiin ja tuntea rakkautta. Sattuu, syvälle sydämeen sattuu olla vailla yhteenkuuluvuuden tunnetta.
Kun minulla ei ole enää sellaista ihmistä, jotka olisivat aina saatavilla, on yksinäisyyden tunne lisääntynyt. Yhteyttä minulla ei ole ollut aiemminkaan, mutta exä oli ainakin ympärillä enkä siksi joutunut kohtaamaan tällaisia fiiliksiä. Ystäviä toki on ympärillä ja heihin olen enemmän tukeutunut, mutta silti yksinäisyys on ollut voimakkaampaa kuin pitkään aikaan/koskaan.
Aion asian kohdata tunnetasolla. Toisaalta yksinäisyys kertoo myös siitä, että on aika tehdä konkreettisia muutoksia. On aika alkaa katsoa ympärille, mistä löytyisi uusia ystäviä. On hyvä miettiä myös, miten haluan päivät täyttää. Olisiko aika lisätä tekemistä, uusia harrastuksia. Olen viettänyt paljon aikaa yksin ja se on ollut tarpeen, mutta nyt on aika suunnata katsetta muualle. On aika alkaa elää ja sitä kautta tutkia itseäni eikä vain pelkästään olemalla yksin tai ammattilaisten kanssa. Ehkäpä nyt olen riittävän vahva siihen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti