Minä mielelläni voivottelen ja valitan asioista sen sijaan, että yrittäisin muuttaa niitä. Miksi? Olen kirjoittanut siitä, että minulle ei sallittu hyvää lapsena. Tämän lisäksi olen oivaltanut, että kannattelen toimintatavallani äitiä. Se, että muuttuisin, ei välttämättä tekisi äidille hyvää tai niin ainakin tunnen. Kyse on positiivisesta asiasta meille molemmille, mutta siitäkin huolimatta. Taustalla lienee se, että en enää pitäisikään kiinni vanhemmiltani oppimaani ajattelutapaa, vaan tekisin itsenäisen ratkaisun.
Koen tunnetasolla, että itsenäinen ratkaisu olisi uhka äidilleni, koska hän ei ole antanut minun eriytyä hänestä silloin, kun se kuuluu lapsen tehtävään. Pelkään kovasti olla oma itseni, koska se tarkoittaa vahvempaa irtaantumista äidistäni. Hän ei kestänyt sitä, kun olin lapsi. Pelkäsin liikaa kiukkuilla, koska minun oli kannateltava äitiäni. Koska en ole asiaa käsitellyt, asia vaikuttaa edelleen elämässäni.
Nyt olisi aika alkaa voimakkaammin elämään itseni näköistä elämää ja irtaantua lopullisesti äidistäni. Minun ei tarvitse häntä kannatella, vaan äidin on aika ottaa vastuu omasta elämästä. Me emme ole yksi ja sama ihminen, vaikka äidin käytöksestä niin joskus voi päätellä.
Se, että elän omannäköistä elämääni, on rikkaus. Haluan vapauttaa itseni syyllisyydestä, mitä itsenäiset ratkaisuni aiheuttavat. En ole tilivelvollinen niistä muille. Minullakin on oikeus nauttia elämästä juuri niin kuin se minulle sopii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti