Tajusin tässä yksi päivä, että olen alkanut sietää ahdistusta paremmin. Aiemmin minun piti soittaa jollekin, jos koin ahdistusta. Nyt minulla saattaa soittaminen käydä mielessä, mutta en soita. Todennäköisesti pohdin asiaa ja löydän itsestäni riittävästi vastauksia, jotta minun ei tarvitse kenellekään soittaa.
Pyrin nykyään pohtimaan, mistä ahdistus johtuu. Yritän mm. muistaa, että lapset harvoin ovat syypäitä ahdistukseeni, vaikka he nostavatkin näitä tunteita. Pyrin siihen, etten pura ahdistusta lapsiini, vaan mietin tunteideni syitä.
Uskon sietäväni ahditusta paremmin siksi, että en enää tarvitse ulkopuolelta samanlaista vahvistusta kuin aiemmin. Nyt luotan itseeni enemmän ja enemmän. En enää ole niin riippuvainen muista. Minun ei siis tarvitse soittaa muille, jotta he vahvistaisivat ajatukseni oikeiksi. Toki edelleen keskustelen paljon ja haluan kuulla muiden mielipiteitä. Minun ei kuitenkaan tarvitse heti vastoinkäymisen jälkeen soittaa jollekin ja purkaa mieltäni. Soittojen väheneminen johtuu myös siitä, että en enää koe yhtä usein ahdistusta kuin aiemmin. Ahdistusten väheneminen auttaa positiiviseen kierteeseen pääsemiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti