Olin eilen erikoisessa tilanteessa. Tapasin pari ihmistä ensimmäistä kertaa. Toisen kanssa juttelin. Toisen kanssa en jutellut, mutta silti sain tietää hänestä paljon. Jännitin jo etukäteen tilannetta. Toisen kanssa keskustellessa jännitin myös. Toivon kovasti, että minusta pidettäisiin, koska hänen puolisonsa on minulle tärkeä ihminen. Olo oli hyvin levoton keskustellessamme.
Kaipaan kovasti hyväksyntää muilta. En ole saanut aitoa välittämistä toisilta kovinkaan paljon ja nyt haluaisin, joiltakin ihmisiltä enemmän kuin toisilta. Etenkin ystävieni puolisoilta toivon hyväksyntää. Haluaisin, että meillä olisi enemmän perhetuttuja. Haluaisin, että meidän koko perhe hyväksyttäisiin. Lapset myös. Tekee kovasti kipeää, kun esikoiseni ei saa usein kontaktia uusiin lapsiin. Haluan, että hänet hyväksyttäisiin.
Tänään taas olin tilanteessa, jossa toivoisin kovasti yhdeltä ihmiseltä hyväksyntää. Hän ei tunnu noteeraavan minua. Hän ei yleensä tervehdi minua eikä juttele kanssani. En tiedä syytä tälle. Olen miettinyt miksi toivosin, että hän haluaisisi tutustua minuun. Hän vaikuttaa tosi mukavalle. Sen on varmasti yksi syy. Uskon kuitenkin taustalla olevan se, ettei hän huomioi minua. Minulla on kova tarve, että olisin edes ok, jos meistä ei kavereita tulisi. Toinen syy voi olla se, että hän halusi tutustua samaan ihmisten kuin minä. Koen hänet jotenkin uhaksi. En haluaisi olla huonompi kuin hän.
Tämä tilanne muistuttaa tilanteita lapsuudesta. En silloinkaan kokenut olevani hyväksytty. Sen takia olen ollut hajuton, mauton ja näkymätön. Minua ei siis voitaisiin ainakaan vihata. Ymmärrän, ettei kaikista voi pitää, mutta minulle tämä on suuri asia. Taustalla voi olla se, ettei minun vanhemmatkaan ole saanut hyväksyntään muilta. Heillä ei ole ollut ystäviä. Ehkä minä kannan nyt myös vanhempieni taakkaa.
Tilannetta ei paranna se, että miehellä on sama tilanne. En siis sieltäkään kautta saa epäsuorasti hyväksyntää. Kokisin olevani hyväksytympi, jos kokisin mieheni olevan hyväksytty ja pidetty. Tämä asia joskus nostaa vihaa miestäni kohtaan. En halua nähdä hänessä minua, koska tämä on erityisen kipeä asia minulle.
Tiedän, että muiden hyväksyntä lähtee omasta itsensä hyväksymisestä. En vain osaa hyväksyä itseäni, etenkään heikkouksiani. En osaa hyväksyä vanhenemista, en osaa hyväksyä isääni, en osaa hyväksyä rakkaudetonta lapsuutta, en osaa hyväksyä puolisoani, en osaa hyväksyä esikoiseni yksinäisyyttä. Jos minua ei ole osattu rakastaa tällaisena kuin olen, kuinka osaisin rakastaa heikkouksistani huolimatta itseäni.
Mitä sitten on näiden asioiden hyväksyminen? Olen monesti yrittänyt hyväksyä asioita, siinä onnistumatta. Joissakin asioissa se voi olla anteeksiantoa. Olen yrittänyt antaa isälleni anteeksi, mutta en tiedä olenko siinä onnistunut. Todennäköisesti en, koska jotain ilmeisesti on vielä hampaankolossa. Järjellä koen antaneeni, mutta tunnetasolla en ilmeisesti ole. Sinne pääsemiseen minulla ei ole nyt tietä. Sitä pitää edelleen etsiä.
Monet asiat, joita minun on vaikea hyväksyä muissa, löytyvät myös minulta. Monesti häpeän toisessa näitä ominaisuuksia, koska häpeän niitä itsessäni. Kun pääsisin häpeästä irti, voisi monessa asiassa tilanne helpottua. Täytyy palata Häpeän monet kasvot -kirjan pariin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti