Otsikon kirjoitin jo aikoja sitten, mutta muuta en ollut kirjoittanut. Nyt uteliaisuuttani vilkaisin, mitä olin kirjoittanut. En ollut kirjoittanut mitään. Nyt tuli sellainen olo, että minulla voisi olla tähän jotain kirjoitettavaa.
Minulta puuttuu uskallus kohdata pelottavia asioita. Tunteitani en ole lapsuudessani oppinut näyttämään enkä edes tunnistamaan. Huomaan pelkääväni kohdata omia tunteita. Jotkut tunteista ovat vaikeampia kuin toiset. Positiiviset tunteet ovat vaikeampia ilmaista kuin negatiivisia. Negatiiviset pystyn usein ainakin jollakin tasolla kohtaamaan. Mitkä tunteet minun on sitten vaikea kohdata? Ainakin pelko.
Taustalla tunteiden tunnistamisen ja näyttämisen taustalla on, ettei kotonani näytetty tunteita. Äiti näytti vain surun ja isä vihan. Nämä olivat kotimme ydin tunteet. Äsken mainitsin vaikeimmaksi tunteeksi minulle pelon. Nyt tajusin, että se on ollut ainakin äitini vaikein tunne (pohjautuu omaan arviooni). Vasta aikuisena olen huomannut äidin epävarmuuden ja pelon. Hän on siis pyrkinyt piilottamaan sitä välttelemällä asioita. Sitähän minäkin teen. Pelko on minullekin vaikein tunne. Se kohtaaminen on vaikeaa, koska kotona sen olemassa olo pyrittiin piilottamaan.
Tunteiden kohtaamisen vaikeus on näkynyt siten, etten uskalla näyttää niitä muille. Toisinaan tunteet ovat pyrkimässä ulos, mutta en vain osaa päästää niitä tähän hetkeen. Yksi tyypillisimmistä on suru. Itkettää, mutta en saa itkua muutamaa kyyneltä enempää tulemaan.
Viimeaikoina olen kaivannut erittäin paljon omaa aikaa, yksin olemista. Tämä on hyvä merkki. Se että otan aikaa itselleni antaa mahdollisuuden kohdata omaa sisintääni. Minulla on ollut kova tarve kuunnella itseäni. Kuulostaa vielä paremmalta. Alan enemmän arvostamaan itseäni, koska välitän itsestäni. Koskaan aiemmin en ole halunnut olla yksin, koska en ole halunnut jäädä sisimpäni kanssa yksin. Nyt haluan tehdä niin kuin minä haluan enkä niin kuin muut haluavat minun tekevän.
Meillä on ollut miehen kanssa puhetta, että hän ottaisi lapset ja antaisi minun olla kotona yksin, vain minä ja ajatukseni. Uskoisin, että jotain saattaisi nousta pintaan. Niin paljon olen asioita käsitellyt järjellä. Vielä tarvitsisin sisäisen tunteen, että järkeni on tässä oikeassa. Tarvitsen tiedon, että olen oikealla polulla. Tarvitsen sisäisen rauhan. Sitä janoan kovasti ja kaipaan niin syvästi. Minun vain tarvitsisi päästää tunteet pintaan. Antaa itseni olla minä.
Olen nykyään ottanut muutaman asian erityisesti tarkkailun kohteeksi, joissa haluan kuunnella itseäni. Yritän käydä urheilemaassa, kun siltä tuntuu. Lenkeillä juoksen sen verran kuin hyvältä tuntuu. Yritän myös syödä kehoa kuunnellen, mutta se onkin jo vaikeampi juttu. Yritän kuunnella mitä keholla on sanottavaa, mitä keho tuntee. Minulle näiden asioiden opettelu on kuin opettelisi ajamaan polkupyörää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti