Alunperin minun oli tarkoitus kirjoittaa tänne sekaan omia ajatuksia. Ajattelin kuitenkin kirjata ylös Antti Pietilän ajatuksia antianteeksiannosta lähinnä itselleni. Seuraavassa postauksessa käsittelen tähän aiheeseen liittyviä ajatuksia.
Jos anteeksiantoa ei ole valmis kohtaamaan, silloin käytössä ovat Antti Pietiläistä Tunne, antitunne, perimä: Johdanto tunteiden dynamiikkaan lainaten pakeneminen ja takertuminen. Pakeneminen kohdistuu kaikkiin tunteisiin, joita ei ole kyetty totuudellisesti kohtaamaan.
Pakomatkaja on sisäisiä (päihteet, sairaudet, uskonnollinen hurmos, huuhaaopoi tai tiedeuskoon) ja ulkoisia (maine, kunnia, suoritukset, raha tai julkisuus). Sisäisissä pakomatkoissa paetaan tunteita ja omaatuntoa. Ulkoisissa matkoissa pyritään täyttyämään sisäisen tyhjyys ja vahvistamaan ego eli minuus.
Takertuminen ilmenee täyttämällä sisäinen tyhjyys takertumalla mm. ryhmään, lahkoon, oppijärjestelmään, filosofiaan jne.. Takertumisella voi olla tarve pelastua, löytää auktoriteetti, jonka turvaan voi heittäytyä. Takertuja ei kykene ottamaan vastuuta ratkaisuistaan.
Anteeksianto on monenlaisten riippuvuuksien lähtökohta. Addiktio on kuin pelastusrengas tälle hukkumassa olevalle pakenijalle ja takertujalle. Paluu todellisuuteen on pakenemisen ja takertumisen jälkeen usein liian raju.
Olennaista on tunnustaminen, nöyrtyminen ja sitä kautta eteneminen.
Ihminen, jonka on vaikea antaa anteeksi itselleen ja muille, saattaa olla uhrautuvainen, ulkokultainen ja ulkonaisesti huoliteltu. Hänestä tulee helposti enkeli, joka torjuu omat tunteensa, mutta ottaa herkästi huomioon toisen tunteet.
Hän ei koska löydä, koska hän ei uskalla pysähtyä kohtaamaan itsensä. Hän juoksee ja suorittaa läpi elämän, poukkoilen sinne tänne, kunnes kuolee.
Vain yksinäisyydessä voi löytää itsensä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti