Edelleenkin olen paininut irti päästämisen kanssa. Tiedän, että monesta asiasta pitäisi päästää irti, mutta yhteistä nimittäjää en ole näille asioille löytänyt. Jostakin syystä myös lopullinen luopuminen on vaikeaa. Koen usein menettäväni jotain enkä ajattele, että luopumalla voisin saada jotakin parempaa.
Olen nyt kokeillut vehnätöntä ruokavaliota. Päälinjoiltani olen pystynyt noudattamaan diettiä, mutta 2 viikkoa tällä ehdottomalla ruokavaliolla on ollut vaikeaa. En ole pystynyt luopumaan 100% vehnästä. Kyse on luopumisen vaikeudesta eikä siitä, ettenkö muista syistä voisi jättää vehnää täysin pois. Minun on vaikea muuttaa elämääni, vaikka se ei täysin tyydyttäisikään minua.
Tänään tuli mieleen, että minun on vaikea luopua lapsuudestani ja siihen liittyvistä asioista. Minun on ollut vaikea kasvaa aikuiseksi ja ottaa se vastuu, joka aikuiselle kuuluu. Tämä johtuu siitä, että minua pidettiin kotona aina pienenä lapsena. Minulle ei annettu vastuuta eikä annettu ymmärtää, että pärjäisin monessa asiassa. Koin, että minussa roikuttiin kiinni eikä osattu iloita kasvamisestani. Takertuminen aiheutti sen, että en uskaltanut tehdä irtiottoa, joka kuuluu normaaliin kehitykseen. Tästä syystä en ole osannut päästää kaikista kotona vallinneista ajattelutavoista irti, vaikka tiedän niiden olevan minun ajattelumaailman kanssa ristiriidassa. Niin ja vaikka olen elänyt pitkään poissa vanhempien luota.
Kun muutin pois kotoa, olin pulassa. Etenkin työelämässä ole kokenut paljon stressiä, koska vastaan omista tekemisistäni. Haluan tehdä parhaani, mutta en osaa lopettaa ajoissa. Poltan itseni loppuun herkästi, koska palautetta tulee niukasti enkä osaa itse rajata tekemisiäni. Tässäkin luopumisen vaikeus tulee vastaan. En osaa sanoa, koska on riittävän hyvä. En osaa luopua työsuorituksesta ennen deadlinea.
Näen vastuun pakenemista hyvin monessa asiassa elämässäni. Olen oppinut jo lapsuudessani sysämään muille monia minulle kuuluvia asioita. Näin teen edelleen yksityiselämässä. Minulla on sellainen äiti, sisaruksia ja mies, jotka tukevat tätä käyttäytymistäni. Ystäville, kavereille, tutuille ja työkavereille en työnnä tehtäviäni. Uskon tämän olevan osa syy siihen, että työ on ollut minulle stressaavaa. En osaa kantaa siihen liittyvää suurta taakkaa. Koska työ on liian stressaavaa, en ole jaksanut kantaa vastuuta yksityiselämässä.
Tällä hetkellä pakenen vastuuta eniten kotona. Kun jätän asioita tekemättä, mies lopulta ne tekee. Kotitöistä olemme paljon kiistelleet. Kun en niitä tee eli en kanna vastuuta omasta osuudesta, mies tekee ne. Tämä on tuntunut minusta suht ok-ratkaisulta. Nyt ole huomannut, ettei tällainen käytös ole hyväksyttävää. Ei ole oikein, että odotan miehen hoitavan kaikki kurjat asiat. Joskus stressi välttäminen on ollut pakenemisen taustalla. Silti käytökseni ei ole oikeutettua.
Luopumisen vaikeus on korostunut lasten tulon jälkeen. Minun on ollut vaikea luopua kaikista mukavuuksista. Sen olen käytännössä tehnyt, mutta syvällä sisimmässä olen ollut katkera ja kiukkuinen, että joudun antamaan lapsille kaiken enkä itse saa yhtä paljon. En siis ole todellisuudessa luopunut aidosti asioista. En ole osannut nauttia täysillä siitä kaikesta, mitä lapset antavat. En ole osannut pitää kiinni terveestä itsekkyydestä, vaan olen asettunut uhriksi.
Uskon, että käytökseni on yhteydessä myös fyysiseen terveyteeni. Oma käytökseni ruokkii muissa eli ainakin miehessä negatiivisia reaktioita, jotka lisäävät minun tuskaani, koska se purkautuu kotona. Reagoin herkästi kehollani, jolloin voin sekä fyysisesti että henkisesti huonosti.
Minun pitäisi oppia kantamaan vastuu elämässä ja oppia rajamaan tekemisiäni. Tiedän tekeväni parhaani, mutta minun on vaikea hyväksyä, että suoritukseni ei ole kummoinen. Erinomainen sen ei tarvitse olla, mutta keskiverto vähintään. En halua erottua huonommuudessa joukosta. Koen riittämättömyyttä usein, koska työelämässä vertailu on vaikeaa. En siis tiedä kuinka pärjään, koska en saa arvosanoja niin kuin opiskeluaikoina.
Kotona minun olisi oltava äiti eikä lapsi. Minun olisi osattava pitää langat käsissä. Kantaa vastuu päätöksistäni ja teoistani. Haluan olla luottamuksen arvoinen. Sellainen joka tukee, kannustaa ja rakastaa lapsiaan, eikä odota lapsilta liikoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti