Olen tämän viikon aikana miettinyt syyllisyyttä. En tunnista tuota tunnetta voimakkaasti minuksi, vaikka tiedän sillä olevan joissakin asioissa iso sija elämässäni. Sen takia en näe tunteen vaikutusta, koska olen sisäistänyt sen liian paljon osaksi minua jo pienestä lapsesta asti. Toisinaan tunteiden, niin kuin syyllisyyden, nimeäminen ja tunnistaminen epäonnistuu. Lapsuudessani tunteitani ei tunnistettu, nimetty tai noteerattu, joten tätä nyt harjoittelen.
Meillä oli kotona selkeä hierarkia. Vanhemmat, etenkin isä, päätti asioista. Lapsien mielipiteitä ei kysytty. Kuri ei ollut ulospäin tiukkaa, mutta säännöt oli iskostettu ainakin pelolla lapsiin. Lapsena minulle ei tarvinnut sanoa, että olin tehnyt väärin, koska tiesin sen sanomattakin. Olin tässä asiassa itseohjautuva, jopa liiankin. Soimasin itseäni asioista, joista ei olisi tarvinnut ja tietenkin myös aiheesta. Minua ahdisti vietävästi, kun rikoin sääntöjä tai toimin vastoin vanhempieni toiveita. Myös vuosia kotoa muuttamisen jälkeen.
En koe syyllisyyttä niinkään muiden tahoilta, koska tiedän liiankin hyvin oikean ja väärän eron (ainakin vanhempien ajatusmaailman). Maalaisjärjenkäyttöä olen joutunut opettelemaan. Tunnistan myös usein hyvin ihmisten toiveet. Syyllistän niiden epäonnistumisesta itseäni, jos olen tuottanut pettymystä. Pahin syyllistäjä olen siis minä itse.
Tilanteita, joissa huomaan syyllistäväni itseäni ja ahdistuvani liittyvät mm. miehen toiveisiin. Hän toivoisi kodin olevan siistimpi kuin se on. Haluaisin toki pitää asunnon siistinä, mutta tässä elämäntilanteessa se on suuri haaste. Olen tässä asiassa päässyt eteenpäin. Uskon kuitenkin, että asunto on sotkuisempi kuin mihin oikeasti pystyisin. Syystä että taistelen syyllisyyden, ahdistuksen ja omien toiveiden kanssa. Haluaisin tietää milloin toimin syyllisyyden ohjaamana.
Itseni syyllistäminen todennäköisesti rajoittaa tekojani ja valintojani enemmän kuin tajuankaan. Olen omaksunut asian liian hyvin, että olisin tietoinen syyllisyyden vaikutuksesta elämääni. Kun havaitsen syyllistyväni jostakin ja haluaisin päästä siitä eroon, en löydä rakentavaa tapaa toimia. Mene helposti toiseen ääripäähän.
Syyllisyyttä pohtiessani ajatuksiin nousee myös häpeä. Tätä en vielä ole tässä yhteydessä työstänyt. Siihen palaan, kunhan tunne on työn alla. Uskon häpeän työstämisen myötä aukeavan lisää myös syyllisyydestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti