Yksinäisyys kuvaa hyvin minun elämääni. En ole osannut luoda läheisiä ihmissuhteita, vaikka kovasti haluaisin niitä. En saanut siihen mallia kotoa. Tästä syystä en uskalla epävarmana lähteä tuntemattomille vesille.
Huomaan kaipaavani rinnalleni ystäviä, joiden kanssa voin puhua kaikesta, joille voin soittaa iloistani ja suruistani, jotka haluavat jakaa syvimmät ajatukset kanssani. Tällaisia minun elämässäni ei ole ollut. Pohtiessani lähipiiriäni, uskon monen toivovan itselleen samaa. Heillä ei ole kuvaamallani tavalla läheisiä ihmisiä.
Yksinäisyys tulee minulla nimenomaan siitä, että ihmissuhteet ovat pinnallisia. Ihmissuhteita minulla siis on. Huomaan uusien ystävien olevan enemmän toiveideni kaltaisia, koska olen antanut itsestäni enemmän. Kerron itsestäni aiempaa enemmän, otan kontaktia rohkeammin ja pyrin vastavuoroisuuteen. Olen ollut hyvin ujo eikä kukaan ole ollut minusta kiinnostunut. Se tuntui pahalta. Rohkaistuessani olemaan sosiaalisempi ihmiset ovat ottaneet rohkeammin kontaktia.
Ongelmani kuitenkin on ylläpitää näitä suhteita. Minun on usein vaikea pyytää ihmisiä mihinkään. Jos minua pyydetään jonnekin, lähteminen on vaikeaa ja mielellään peruisin menoni. Harvemmin perun, koska minulla yleensä on kivaa. Koti on minulle turvapaikka ja siellä osaan toimia. Muiden ihmisten tapaaminen ja ulosmeneminen on omalta mukavuusalueelta poistumista, joka on minulle haastavaa. Pelon tunteet ovat silloin läsnä. Todennäköisesti pelkään epäonnistumista ja kasvojen menetystä.
Parisuhteessa minulla on samantyylisiä ongelmia, mutta pysty päästämään puolison lähemmäksi ja siksi koen läheisten ystävyyssuhteiden puuttumisen häiritsevän minua enemmän.
Yksinäisyyden ongelmat näkyvät myös, kun minun pitäisi olla yksin kotona. Silloin helposti tartun puhelimeen ja soitan muutamalle ihmiselle. Uskoisin löytäväni vastauksia, jos kuuntelisin omia ajatuksia tällaisina hetkinä. Mitä pelkään yksinäisyydessä? Mikä selittää yksinäisyyden?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti