Helpotusta irtipäästämisestä

Viimeisimmän reilun vuoden ajan olen opetellut irtipäästämistä. Usein se on tuntunut vaikealta, mutta viime aikoina monissa asioissa se ei ole ollut erityisen kuormittavaa. Nyt on taas irtipäästämisen aika ja tällä kertaa se tuntuu helpottavalta. On ihanaa, kun tiedän jonkin asian palvelleen minua sen verran kuin se on palvellut.

Päästän irti tuesta, josta on ollut minulle kovasti hyötyä. Nyt tuntuu siltä, ettei se enää anna minulle sitä, mitä tarvitsen. Olen saanut tukea itseni kuuntelemiseen ja koen tulleeni kuulluksi ja nähdyksi. Uskon sisäistäneeni nämä, joten en tarvitse siihen tukea ulkopuolelta. Kaipaan tällä hetkellä muuta, mutta kyseisestä paikasta en sitä saa.

Päästän irti myös toisesta asiasta: ryhmästä, jossa olen ymmärtänyt kosketuksen ja läheisyyden merkityksen. Olen kova pohtimaan, analysoimaan ja puhumaan asioista, mutta kehollisuus on jäänyt vähemmälle. Kyseisestä ryhmästä olen saanut sen, mitä se on pystynyt antamaan. Aion jatkossa löytää kehollisempia asioita elämääni. Jätän hyvillä mielin taakseni ryhmän ja suuntaan eteenpäin.

Näinhän asioiden kuuluukin mennä. Kaikki loppuu aikanaan, myös hyvä. Tuntuu huojentavalta nähdä tämä sykli. Aiemmin jäin odottamaan, että saan samasta paikasta kaiken tarvitsemani enkä pystynyt päästämään irti. Jäin roikkumaan myös siksi, että odotin ihmisten tai joidenkin asioiden antavan minulle sitä, mitä vanhempieni olisi kuulunut antaa. Ajatteluni on muuttunut siinä määrin, että näen olevani vastuussa asioista. Minulla on mahdollisuus muuttaa asioita. Minä voin etsiä itselleni tarvitsemani eikä jostakin luopuminen tarkoita epäonnistumista, vaan eteenpäin siirtymistä.