Päästyäni erittäin tärkeän asian äärelle pääsen kokoajan syvemmälle ja syvemmälle siinä. Kun olen vihdoinkin löytänyt tarvitsemani eli läheisyyden, kosketuksen ja yhteyden ja hakenut niitä elämääni, näen uusia asioita. Asiaan heittäytyminen on mahdollistanut päästä käsiksi uskomuksiini siitä, että olen huono ja epäonnistunut, kun kaipaan läheisyyttä ja kosketusta. Olen huono ja epäonnistunut myös siinä, etten ole sitä elämäni aikana saanut niin paljon kuin olisin ansainnut.
Wtf tekee mieli sanoa. Tunnen kuinka viha nousee sisälläni. Tekisi mieli huutaa: "Minun arvoni ei ole kiinni siitä, mitä virheitä muut ovat tehneet tai siitä, etten ole osannut löytää kosketuksen, läheisyyden ja yhteyden pariin aiemmin." Mitä enemmän pureudun asiaan sitä enemmän ymmärrän kaiken kietoutuvan häpeään. Häpeä on ollut myös se syy, miksi olen vastustanut menemästä kohti näitä ihania asioita. En ole uskaltanut kohdata omia heikkouksiani ja haavojani. On tuntunut liian raskaalta todeta, että olen vieläkin paskempi kuin olen kuvitellut. Onneksi asia ei ole näin, vaan näkemällä haavat, annan ytimessä olevien haavojen parantua ja siten voin hyväksyä itsessäni myös heikkouteni.
Olen valmis kohtaamaan nämä haavat ja niihin liittyvät tunteet ja uskomukset ja päästämään niistä irti. Tiedän, että niihin liittyvät uskomukset ovat vain uskomuksia. Nyt on aika antaa haavojen parantua ja umpeutua. Niiden on lupa tulla nähdyiksi ja kuulluiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti