Huomaan tekstieni pyörivän samojen asioiden ympärillä, mutta en ole saanut yläkäsitteestä kiinni. Mielestäni moni asioitani yhdistää terve itsekkyys, itsensä rakastaminen ja itsensä arvostaminen. Minun tapauksessani niiden puute.
Olen kotoani saanut joissakin noissa asioissa ristiriitaisen mallin. Äiti on hyvin epäitsekäs. Hän alistuu muiden tahtoon, elää muita palvellakseen ja heitä miellyttääkseen. Hän ei tunnista omia tarpeitaan ja halujaan. Äiti elää elämäänsä muille ja jäi tyhjän päälle, kun meidän oli aika lähteä kotoaan.
Isäni puolestaan piti viimeiseen asti kiinni omista tarpeistaan ja omista mieltymyksistään. Isä ensiksi ja sitten muut, jos sen jälkeen oli mahdollista muiden haluja ja tarpeita tyydyttää. Isälleni tulikin usein erimielisyyksiä, jos hän koki tulleensa kohdelluksi epäoikeidenmukaisesti. Hän piti tiukasti kiinni oikeuksistaan ja nosti heti äläkän, jos vähänkään häntä kohdeltiin huonosti. Häntä joskus kiellettiin asioimasta yhdessä paikassa, koska hänet koettiin vaikeaksi asiakkaaksi.
Vanhempani olivat siis sopiva pari. Toinen saneli ja toinen totteli. Molemmat olivat omissa tutuissa rooleissaan. Ikävä vain, että roolit eivät olleet tasa-arvoisia missään mielessä. Lapsille he olivat mitä huonoin esimerkki.
Näin jo lapsena, ettei tuollainen asettelu ollut tervettä. En halunnut alistua niin kuin äitini. Otinkin parisuhteessa ja äitinä isäni roolin. Minua ei määräillä-, minun tarpeeni ensiksi sitten vasta muiden tarpeet- roolin. Onneksi isääni lievemmän tavan, mutta väärän joka tapauksessa. Muuten elämässä toteutan äitini tapaa suhtautua muihin ihmisiin, heidän tarpeisiinsa ja omiin tarpeisiini. Kuinka voin auttaa teitä? - asenne. Tärkeintä, että muut voivat hyvin. Kyllä minä selviä, vaikka saisinkin ne mitä jäljelle jää tai en mitään.
Äitinä minun on vaikea sulattaa, että lapset eivät voi odottaa. He eivät aseta tarpeitani korkealle prioriteeteissaan. En jaksa, että joudun joustamaan aina heidän takiaan. Niin typerää ajattelua äidiltä, mutta itseni soimaaminen ei tilannetta muuta. Tässä asiassa minun olisi parempi olla lähempänä äidin ajattelua, koska pienet lapset vain tarvitsevat vanhempiaan paljon. Erona äidin ajatteluun minun pitäisi ottaa hetkittäin omaa aikaa, jotta jaksan taas olla lasten kanssa. Minullakin on oikeus nauttia muustakin elämästä. Jaksan sitten taas olla lasten kanssa. Tämä vain on vaikeaa. Terve itsekkyys, omien tarpeiden myöntäminen ja niiden hyväksyminen.
Minulla on sellainen mies, joka istuu roolini vastapelaajaksi, ikävä kyllä. En halua, että mieheni joutuu elämään tällaisen kanssa. En halua olla tällainen. En vain ole tajunnut näitä yhteyksiä. Kapinoin miestäni vastaan niin kuin äitini olisi pitänyt tehdä. Minun kapinointini on turhaa, koska mies ei ole isäni eikä käyttäydy kuin isäni. Myös vihani miestä kohtaa on turha tilanteissa, joissa mies ottaa omaa aikaa. Minua harmittaa, että hän osaa ottaa aikaa itselleen toisin kuin minä. Tiedän muuttuvani ja toivon miehenikin muuttuvan ja oppivan pitävänsä puolia. Näen kuinka mieheni kotona roolit olivat toisinpäin ja siksi mieheni alistuu rumaan käytökseeni.
Vanhempani käyttäytyivät eri tavalla, mutta molemmissa paistoi, etteivät he rakastaneet ja arvostaneet itseään. Äidin kohdalla se on selkeämpää, koska hän antaa muiden jyrätä. Hän yrittää käytöksellään saada rakkauttaa muilta ja sitä kautta rakastaa itseään. Isäni yritti rakastaa ja arvostaa itseään, mutta ei osannut. Hänen rakastamisensa meni överiksi, jos sitä voi edes rakkaudeksi sanoa. Jos rakastaa itseään terveellä tavalla, ei kukaan käyttäydy noin toisia kohtaan.
Jostakin pitäisi kaivaa rakkaus itseäni kohtaan. Olen arvokas ja minäkin saan ajatella itseäni. Saan olla itsekäs ja asettaa omat tarpeeni toisinaan muiden edelle. Miehen kanssa asetan itseni usein miehen edelle. Yleensä sellaisissa tilanteessa, kun meillä on päällekkäiset menot, olemme erimieltä tai kotitöissä. Aikalailla samoissa asioissa kuin isänikin. Miehen kanssa pitäisi muistaa, että omasta luopuminen ei tarkoita itsenäisyydestä ja itsestä luopumista. En ole yhtään huonompi tai vähemmän tärkeä, jos asiat tehdään miehen tavalla. On tervettä antaa toisinaan periksi, kunnioittaa toista ja osoittaa rakastavansa toista, luopumalla mielipiteistään tai menoistaan silloin tällöin. Tässä on kyse luopumisesta, joka on minulle vaikeaa.
Ehkäpä luopumisen vaikeudet jouhtuvatkin minulla siitä, että koen menettäväni itsenäisyyden, tärkeyden, arvokkuuden tai rakkauden. Tämä koskee ainakin mielipiteistä, menoista ja toimintatavoista luopumista. Materiaalisten asioiden kohdalla voi olla muut syyt taustalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti