Minulla on vaikea asia työn alla. Minun on vaikea olla fyysisesti lasteni lähellä. Nuorimmainen on hyvin usein vieressämme yöllä. Toisinaan herään siihen, että en halua hänen olla niin lähellä minua. Haluaisin oman tilan. Haluisin voida päättää, kuinka lähellä hän on ja miten minä nukun. Kun herään siihen, että tarvitsen omaa tilaa, oloni on hyvin ahdistunut. Vatsassa tuntuu ahdistus, puristus ja jännitys.
Olen yrittänyt ottaa selvää, mistä tämä johtuu. Yleisestikin minun on vaikea päästää ketään lähelle, joten sen ainakin selittää asiaa. Toinen syy vaikeuteen olla lasten lähellä voi olla se, etten ole oppinut olemaan ja nauttimaan hetkestä. Ajatukseni ovat usein muualla. Kolmas syy on se, että minua ei ole pidetty sylissä. Lisäksi olin pieni vauva, kun jouduin olemaan äidistäni jonkin aikaan erossa. En siis ole saanut äidiltäni mallia olla fyysisesti lähellä ja nauttia läheisyydestä. Nyt taistelen sitä vastaan, että pystyisi tarjoamaan lapsilleni sitä, mistä molemmat voisivat nauttia.
Se etten osa nauttia hetkestä näkyy myös siinä, että en osaa silitellä ja helliä lapsiani rakkaudella. Usein rutistan niin niin kuin olisin pakahtumaisillani rakkauteen.
Tuntuu pahalle, että taas näin yksinkertainen asia ja minä saan opetella tämänkin alusta asti. Turha kai tässä on valittaa, tilanne ei siitä muutu. Töitä on tehtävä, koska lapsilleni haluan antaa läheisyyttä. Haluan lasten saavan läheisyyden taidon kotoa eikä heidän tarvitsisi opetella sitä isompana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti