Viime yönä näin unen, jossa olin edellisen työporukan kanssa jossakin syömässä. Kuuntelin heidän juttujaan, mutta koin itseni tosi ulkopuoliseksi, vaikka selkeästi olin heidän porukassa fyysisesti. Hieman erillään muista, mutta kuitenkin heidän kanssa. He eivät huomanneet minua ollenkaan. Oloni oli tosi surkea. Olo oli hyvin samanlainen kuin ala-astella. Koin, etten kuulu joukkoon. En tiennyt kuinka olla. Istuin lavan reunalla, heiluttelin jalkoja. Olo oli levoton. Unen lopussa muut menivät pöydän ääreen syömään. Minä kuljin hieman perässä ja mietin pöydän ääreen menemisen ja poislähtemisen välillä. Haluavatko he minua sinne? Kuuntelevatko he minua? Olenko yksi heistä? Ratkaisu jäi unessa tekemättä.
Voisipa sanoa, että lähes jokaisessa työpaikassa, jossa olen ollut, olen tuntenut itseni ulkopuoliseksi. Osaksi se johtuu lyhyistä työpätkistä eli en ehdi päästä porukkaan mukaan. Osin siitä, että minun on vaikea "tyrkyttää" itseäni ja päästä porukkaan mukaan. Olen usein ollut työpaikoilla selkeästi porukan nuorin. Ajattelen jollakin tavalla olevani liian nuori ja lapsellinen enkä siksi osaa kaveerata itseäni useamman vuoden vanhemman kanssa.
Isäni todennäköisesti on tuntenut samoin omissa työpaikoissaan, itsensä ulkopuoliseksi. Sellainen kuva minulle tuli, kun kuuntelin hänen juttujaan. Voisin kuvitella meillä olleen samanlaisia fiiliksiä, paitsi minulla ei ole niin voimakkaita ollut. Tuntuu pahalta, että sisarukseni ja äitini ja mieheni kärsivät samasta. En siis sieltä saa apua ongelmaan. Koen, että me kaikki ollaan hylkiöitä, vaikka ei erakkoja ollakaan.
Jos minulla on vastaavia fiiliksi kuin unessa, niin minun on tosi vaikea enää päästä kiinni keskusteluun sinä hetkenä, päivänä tai jopa niiden ihmisten kanssa. Ajattelen, että he eivät halua ollenkaan olla tekemisissä kanssani, jos he eivät huomaa minua ja keskustele kanssani. Onhan se usein sen merkki, mutta minä usein myös ylitulkitsen.
Olen oppinut hölläämään tulkintojani. Räikeät tapaukset suljen pois. Näen että tosi puheliaat ja usein myös itsekeskeiset kärsivät omista ongelmista. Niiden kanssa riittää yleisellä tasolla toimeentuleminen, mutta heidän seuraan en jatkossa hakeudu. Se on jo paljon minulta. En enää pyri saamaan tällaisten ihmisten huomiota ja hyväksyntää. Sinällään harmi, etten vielä kykene kokeilemaan aktiivisempaa keskusteluotetta. Voisin nykyistä aktiivisemmin kokeilla saanko suunvuoroa ja kykenevätkö muut keskustelemaan valitsemistani aiheista. Usein annan periksi ja menen muiden ehdoilla ja se minua harmittaa.
Unessani nousi esille minulle yksi vaikeimmista asioista, ulkopuolisuus ja yksinäisyys. En kelpaa kenellekään, minut hylätään taas -fiilikset. Tätä olen yrittänyt käsitellä ja jonkin verran onnistunutkin siinä. Ulkopuolisuus ja yksinäisyys tuntuvat pahimmalta juhlapyhinä, kummiasioissa, kaasoasioissa ja muissa, jolla ilmaistaan toiselle, että olet tärkeä. Minulla kun ei ole sellaisia ihmisiä, jotka minulle sellaisia kunnia-asioita osoittaisivat. Juhlapyhinä tuntuu, ettei kukaan ehdota viettävänsä niitä päiviä kanssamme. Siksi inhoan "pakkojuhlia". Silloin paljastuu, kuinka yksinäinen olen, vaikka ihmisiä on ympärillä. Täytyy toki katsoa peiliin, koska en itsekään aktiivisesti ehdota muille juhlien viettoa yhdessä.
Käsiteltävää vielä on tässä, kuten uneni sen paljasti. Se että hakeudun uusien ihmisten seuraan ja mahdollisesti sitä kautta saan uusia ja hyviä ihmissuhteita, on oikea suunta. Rohkeampi ote uusissa tilanteissa ja ylitulkinnan välttämisellä pääsen taas eteenpäin. Tähän suuntaan olen matkalla :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti