Äitinä oleminen

Edellisen postauksen aikana tuli muutamia asioita mieleen, joista ajattelin, että voisin miettiä omaa tapaa olla vanhempana.

Omasta mielestä voisin olla lasten kanssa enemmän läsnä. Toisinaan olen paljonkin, mutta nyt elämässä on monta projektia, joiden takia ajatukset ovat joinakin päivinä enemmän muualla kuin lasten kanssa. Olen kuitenkin enemmän läsnä kuin vanhempani.

Teemme aina silloin tällöin jotain pientä kivaa lasten kanssa. Käymme myös perheen kesken retkillä. Yritän välillä pysähtyä ihmettelemään maailmaa lasten kanssa ja nauttia niistä pienistä asioista. Äidillekin nämä ovat antoisia ja välillä mietin, miksi en anna lapsille enemmänkin tällaisia kokemuksia, koska nautin itsekin niistä.

Me yleensä syömme koko perhe samaan aikaan. Siitä olen kovasti tykännyt ja siitä haluaisin pitää kiinni. Emme ole kovin hyviä keskustelijoita, mutta ehkä tässä kehitymme. Tuntuu, että puhumme usein miehen kanssa vain emmekä huomioi riittävästi lapsia. Ehkä joskus on näin, mutta joskus taas lapset ovat pääosassa.

Automatkoilla puhumme usein miehen kanssa emmekä huomioi lapsia. Pidemmillä matkoilla lapset usein nukkuvatkin, mutta lyhyemmillä eivät niinkään. Osin tämä johtuu siitä, että takapenkille puhuminen om vaikeampaa kuin eteen, mutta ei aina. Yleensä autossa on hyvä keskustella asioista, koska illat on lyhyitä ja autossa kumpikin joutuu keskittymään aiheeseen.

Näen itseni tällä hetkellä enemmän lasten huolehtijana, mutta myös leikittäjänä ja yhdessätouhuajana. Yritän aktivoida heitä touhuamaan myös yksin, jolloin saan hoidettua kotityöt rauhassa. Lasten kanssa yritän keskittyä taas leikkimiseen.

Äitinä koen olevani ainakin vanhempiani avoimempia. Osoitan lapsilleni tunteitani ja opetan myös heitä kertomaan tunteensa. Aina en osaa aidosti näyttää esim. rakkauttani. Tuntuu kuin en osaisi olla siinä ja sanoa, mitä ajattelen. Aivan kuin vanhempani. Minä siitä huolimatta kerron lapsilleni rakastavani heitä. Pidän heitä sylissä, pusuttelen ja halaan. He ovat aarteitani ja haluan se heille näyttää ja kertoa!

Tässä on vain pieni katsaus, mitä nopeasti tulee mieleen. Jos en tätä päivää ajattele, niin olen omasta mielestäni viimeaikoina antanut lapsille kivasti aikaa ja yrittänyt olla läsnä. Huonoa omaatuntoaan ei siis pitäisi kokea. Tämä on usein syklistä, joten sitten tulee aikoja, kun olen henkisesti muualla. Silloin voin olla kuin isäni. Onneksi se ei kuitenkaan ole jatkuvaa.