Ajattelin torstaina, että pitäisin perjantaina lapsivapaan, koska miehellä oli kahdelle seuraavalle viikonlopulle monta menoa. No mies yllättäen sairastui, joten en voinut lähteä minnekään. Mies kuitenkin parantui niin, että omille menoille pystyi menemään. Tämä herätti minussa paljon tunteita.
Olin tietenkin ärsyyntynyt, että oma menoni peruuntui ja miehen ei. Mies ei tietenkään sairastumiselleen voinut mitään. Tuntui kuitenkin siltä, että taas minun tarpeeni ohitettiin. Kun mietin tätä asiaa, niin huomasin olevani itselleni vihainen. En voi olettaa muiden aina ajattelen minua, vaan minun on pidettävä huoli omista tarpeistani. Minun pitäisi pitää kiinni siitä, että käyn yksin muutaman kerran viikossa edes happihyppelyllä. Olen tällaiseen pyrkinyt, mutta usein se helposti unohtuu, jos joku viikko menee penkin alle. Minä olen se, joka on lopulta vastuussa omasta onnellisuudesta. Turha minun on muille olla vihainen. Toki muiltakin saan jotain edellyttää, mutta se ei nyt riitä.
Edellistä asiaa pohtiessani mieleeni nousi, että monesti haluan kylpeä negatiivisten asioiden parissa. Mietittyäni itsekkyyttä surin, kuinka muut eivät huomaa minua, välitä minusta tai rakasta minua. Toki nuo on hyvä kohdata, mutta turha pahentaa asioita etsimällä vain väittämiäni tukevia asioita. On myös niitä, jotka eivät tue ajatuksiani. Minun pitäisi ottaa vastuu omasta elämästäni. Se on vaikeaa, koska minä en ole siitä ollut oikeastaan koskaan vastuussa. Siksi nytkin toivon mieheltä patistavia toimia.
Paha olo nousi pintaan heti, kun mies lähti. Minulla oli jo mielessä, että kirjoitan teksitiviestin, kuinka en saa edes vessassa käydä rauhassa. Sitten pysähdyin miettimään asiaa. Jätin viestin kirjoittamatta. Ei minun tarvitse miehen iloja pilata, vaikka edellinen pitikin paikkaansa. Ajattelin, että kertoisin tuon, kun mies palaa. No nyt tuntuu siltä, ettei minun ehkä tarvitse asiasta mainita mitään. Pahaa oloani olisin vain purkanut viestillä.
Tilannetta voisi helpottaa että silloin kun pystyn tekemään omia juttuja, niin pidän tauon perheestä eli keskityn itseeni ja omiin mieltymyksiin. Kun olen perheen kanssa, yritän työntää omat tarpeeni hetkellisesti sivuun.
Vaikka asia tuntuu selkeältä ja suht helpolta toteuttaa, niin jostakin syystä se ei ole minulle yksinkertaista. Miksi? Todennäköisesti itsekkyyden vuoksi. Minun pitää olla itsekäs, jotta saan hengähdystauon arjesta. En myöskään haluaisi tuottaa lapsilleni pettymystä lähtemällä, vaikka vanhempien tehtävä onkin tuottaa pettymystä heille. Viimenen syy on se, että ajattelen miestä ja lapsia, kuinka he pärjäävät, kun mies menettää kuitenkin malttinsa. Hassuja, mutta aitoja ajatuksia. Minun pitäisi jättää nämä asiat sivuun ja muistaa, että voimalla itse hyvin, lapsetkin voivat hyvin. Ei siis ole väärin olla itsekäs.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti