Diabeteksen taustalla

Meidän suvussa on paljon 2 tyypin diabetestä. vyöhyketerapeuttini sanoi, että voin välttää sen, jos käsittelen siihen liittyvät tunteeni ja syön terveellisesti. En valitettavasti enää muista mitä tunteita siihen liittyi. Muutamissa kirjoissa näitä on käsitelty. En tiedä, sisältävätkö samat asiat. Luin Kehosi salattu kieli -kirjasta, mitä kirjassa juuri diabetekseen liitetään. Alla katkelma kirjasta diabetekseen liittyen.

Pelko olla täysillä mukana elämässä. Suuri tarve kontrolloida ja tietää kaikki. Syvä tarve saada huomiota ja hyväksyntää. Alituinen rakkaudenkaipuu ja sen ohella kuvitelma, jonka mukaan ei ole rakkauden arvoinen tai ansaitse sitä. Syvälle juurtunut syyllisyyden tunne. Käsitys, että selviytyminen vaatii kamppailua. Oman itsen kadottaminen ihmissuhteissa. Jatkuva makean tarve, jolla pyritään peittämään heikkoudet, rajoitukset ja uskomukset, että mikään ei riitä. Juuttuminen omaan maailmaan, jota rajoitukset ja puutteet leimaavat.

Tunnistan erittäin paljon itseäni ja sukulaisiani tuosta. Olen paljon kirjoittanutkin kontrolloimisestani, koska se on vahvasti osa minua ja haluaisin päästä siitä eroon. Pelko on kontrolloimiseni takana samoin kuin sen, että olisin täysillä elämässä mukana. En halua, että joudun negatiivisessa mielessä huomion keskipisteeksi. Olen monessa asiassa rohkaistunut, mutta edelleen on matkaa siihen, että uskallan heittäytyä tilanteessa kuin tilanteessa. Onneksi nyt uskalla tehdä asioita, joita kovasti haluan. Aikaisemmin jäin kaikesta paitsi. Nyt kontrolli on voimakkaampaa, kun olen uusissa, epämiellyttävissä tai epämääräisissä tilanteissa.

Huomion tarve oli aiemmin valtava. Nuorempana halusin miehiltä huomiota mm. baarissa. Tuntui hyvältä, kun joku huomasi ja oli kiinnostunut. Nyt huomion tarve kohdistuu eniten mieheeni. Ehkä tämä kertoo juuri siitä, että olen jäänyt kaipaamaan erityisesti isäni huomiota. Hän kun ei ole ollut paikalla, kun olisin halunnut. Hän ei huomannut asioita, joita hänen olisi pitänyt. Kaipaan toki muiltakin ihmisiltä huomiota ja ennen kaikkea hyväksyntää etenkin niiltä, jotka eivät sitä aidosti osaa antaa. Ainakin yhdestä tällaisesta ihmisestä olen nyt päästämässä irti. Haluaisin tulla hyväksytyksi, koska isä ei koskaan minua hyväksynyt tai ei käytöksellään sitä ainakaan osoittanut.

Olen muutaman kerran soittanut äidilleni, kun hermot on mennyt lapsiini. Silloin äiti sanoi, että minun pitäisi hyväksyä lapseni sellaisena kuin he ovat. Näin pitäisi. Se vaatii minulta töitä, koska minua ei ole hyväksytty enkä näin ollen oppinut itsekään hyväksymään itseäni. Miten siis voin hyväksyä lapseni sellaisina kuin ovat?

Rakkaudenkaipuutakin on ollut ja on edelleen, vaikka vähentymään päin. Uskon, että minun tapauksessa nuorena aloitettu seurustelu ja suhteesta (vaikkakin pitkistä suhteista) toiseen siirtyminen selittyvät rakkaudenkaipuulla, hyväksynnän hakemisella ja huomion kaipuulla. Nykyäänkin toivon, että saisin mieheltä enemmän hellyydenosoituksia. Haluaisin tuntea itseni tärkeäksi ja rakastetuksi, koska en ole koskaan kokenut sitä lapsuudessani. Aiemmin ajattelin, ettei minusta ole niin väliksi. En ansaitse rakkautta, vaikka sitä usein hainkin. Nyt koen olevani sen arvoinen ja siksi välillä mietin parisuhteemme tilaa.

Syyllisyys on todellakin syvälle juurtunutta. Sitä vastaan taistelenkin, koska haluan löytää oman mielipiteeni ja tahtoni. Jotkut asiat, jotka on pakko tehdä ja tiedän niiden olevan miehelleni tärkeitä, yritän saada tehtyä. Yritän kuitenkin usein löytää sen puolen, että ne ovat myös minulle tärkeitä ja mukavia asioita, koska sitä ne usein ovat. Minulle vain nousee usein pintaan miehen toiveet eli syyllisyys ennen omiani. Ehkä tällä taktiikalla pystyn tulemaan miestäni vastaan ja saan hoidettua asioita. Huomaan vain, että jos joku pyytää jotain, niin minun on vaikea kieltäytyä. Teen sen tunnollisuudesta, jotta se ei joskus kävelisi vastaan. Olen sentään osannut ottaa aikaa, enkä ole heti suorittamassa sitä. Aiemmin tein kaiken heti, ettei tule sanomista. Kotona ei voinut vastustaa asioita. Siellä myös opin sisäistämään vanhempien toiveet ominani, jotka ohjaavat minua joskus edelleenkin. Oman ääneni on löytymässä pikkuhiljaa.

En suoraan allekirjoita ajattelevani selviytymisen vaativan kamppailua. Aiemmin ajattelin, etten saa asioita helpolla toisin sanoen työtä on tehtävä, mutta en nähnyt sitä kamppailuna. Nyt ajattelen, että jotkut asiat vaativat työtä, mutta kyllä minäkin saan asioita helpolla. Voisin kuvitella, että isäni koki monet asiat kamppailuna, koska hänellä oli paljon vastoinkäymisiä. Luulen, että moni niistä oli itse aiheutettua.

Oman itsen kadottaminen ihmissuhteissa. Mitä tämä sitten mahtaa tarkoittaa? Sen myönnän, että mukaudun hyvin tilanteisiin eli en yritä saada omaa ääntäni voimakkaasti kuuluviin. Aiemmin harmitti, kun koin olevani aina alakynnessä, koska en useinkaan uskaltanut sanoa mielipiteitäni. Nyt saan sanottua, koska en pelkää paheksuntaa tai häpeää. Tosin hyvin voimakastahtoisten tai älykkäiden ihmisten seurassa voi olla edelleen hieman hankalaa tuoda ajatuksia julki. Koen silti kehittyneeni tässä valtavasti. Näkisin itsen kadottamisen parisuhteessa myös siinä, että elämät sulautuvat liikaa yhteen eikä omia asioita tule tehtyä. Tämä kuvaa minua hyvin. Yritän edelleen olla luopumatta kaikesta omastani, mutta välillä se unohtuu. Onneksi aina jossakin vaiheessa herään siihen ja ryhdistäydyn. Itsensä kadottaminen ihmissuhteissa on niin minun äitiäni. Harmittaa, kun ei voi olla näkemättä tätä piirrettä. Toivoisin äitini nauttivan elämästä eikä vain elävänsä muita varten.

Makean tarve on minulla suuri. Minun pitäisikin jossakin vaiheessa pohtia syömistäni enemmän. Tiedän niissä piilevän ajatuksia. Katsotaan, milloin tartun aiheeseen. Mutta siis... Makeaa tekee usein mieli, kun pitäisi kohdata vaikeita asioita tai kuunnella omaa kehoa eli uskon pyrkiväni peittelemään sillä jotain.

Juuttuminen omaan maailmaan. Pitää ainakin siinä mielessä paikkaansa, että olen nähnyt paljon vain rajoituksia. En voi tehdä sitä, koska... Näen että monet rajoitukset tulevat kotoa, nämä ovat aiemmin kuvaamiani sisäistettyjä  ajattelu- ja toimintatapoja. Puutteitakin olen varmastikin nähnyt aiemmin, mutta nyt tämä ei ole niin hallitsevaa.

Tiivistetysti voisi sanoa, että paljon tuttua. Monessa asiassa olen päässyt elämässä eteenpäin, mutta en täysin haitallisista tunteista ja ajatuksista. Sitä kohden matka jatkuu.