Meillä on taas pariterapiakäynti tulossa. Mietin edellistä kertaa. Oli puhetta, että sovittaisiin kotitöistä kotona miehen kanssa. Minun oli alkuun sitä vaikea sulattaa, koska taas minun pitäisi muuttaa toimintaani. Taas minä olen syyllinen. Olenhan minä, mutta tuntui siltä, että taas takerrutaan minun virheisiini eikä muiden. Ei tartuttu siihen, että minullakin on oikeus haluta asioita ja pyytää muutosta. Kun aloin sopeutua sopisen ajatukseen, lähdin lasten kanssa reissuun. Sen jälkeen koko asia on jäänyt. Mielestäni miehen olisi pitänyt olla tässä asiaa eteenpäinviejä, koska hänelle asia on tärkeämpi kuin minulle. Katsotaan miten mies selittää asian terapiassa.
Kun ajattelin terapeuttia, terapiaa ja miestäni, pintaan nousi viha. Koen edelleen heidän olevan minua vastaan. Taas lapsuudesta tuttu tilanne vastassa. Aiemmin olisin alistunut tilanteeseen. Nyt tuntuu, etten voi niin tehdä. Toisaalta ymmärrän heidän poittinsa eli jollakin tavalla minun on muututtava ja hyväksyttävä heidän näkemyksensä. Silti tuntuu, että omasta on pidettävä kiinni. En vain löydä keskitietä.
Terapiassa miehestä on löytynyt uusia ulottuvuuksia. En tiedä olenko niin dominoiva, että kotona en ole nähnyt niitä puolia. Mies on nimittäin terapiassa puhunut tiukempaan sävyyn. Hän on pitänyt enemmän kiinni ajatuksistaan. Miehelle hyvä juttu, mutta meidän kommunikointiin huonompi. Minussa se aiheuttaa vihaa. En osaa objektiivisesti sanoa, onko vihani oikeutettua.
Viha miestäni kohtaan on muutenkin noussut nyt taas pintaan. Suututtaa, että mies on tuollainen. En haluaisi tuollaista miestä. Tuntuu pahalta katsoa miestä silmiin. Hän ei katso takaisin silmiin. Kun sanon asiasta, hän ei ole samaa mieltä. Kun hän vihdoinkin katsoo silmiin lähietäisyydeltä, näen silmissä niin paljon vihaa, surua ja häpeää, että voin pahoin. Haluaisi nähdä niissä lempeyttä, intohimoa ja hyvää oloa. Inhottaa katsoa miestäni.
Onko "oikein" ajatella ja tuntea näin? Pahalta ainakin tuntuu. Tiedän osan pahasta olosta johtuvan minusta. En voi olla vaikuttamatta asiaan. Silti en voi olla ajattelematta, että eihän minun tarvitse sellaisen ihmisen kanssa elää. Lähteminen on vaikeaa, enkä tässä tilanteessa haluaisikaan lähteä. Tukea ja kannustaa haluisin, mutta ei minulla ole resursseja. Mies ei ole pyytänyt tukea, joten en ole yrittänyt ylittää resurssejani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti