Olen aina ollut läheisyyden kipeä, mutta lasten myötä olen ymmärtänyt riippuvuuteni. Nyt omat tarpeeni ovat yleensä vasta lasten tarpeiden jälkeen. Tarpeeni ja toiveeni puolisolta ovat muuttuneet vuosien aikana. Aiemmin ne olivat läheisyysriippuvuuden ohjaamia. Nyt haluan aitoa huomiota ja rakkautta.
Haluan nähdä miehen heittäytyvän positiivisten tunteiden vietäväksi. Haluan ohimeneviä hipaisuja, kauniita sanoja, odottamattomia pusuja. Haluan yhteistä hyvää oloa. Haluaisin nähdä miehen silmistä rakkautta, intohimoa ja lämpöä nykyisen vihan, surun ja häpeän sijaan. Niitä en ole ehkä koskaan nähnyt, korkeintaan seurustelun alussa. Jos näitä ei koskaan ole ollut, voiko niitä tullakaan ainakaan minun kanssani.
Uskoisin välittämisen tunteen, lämmön ja intohimon puuttumisen olevan taustalla vaikeutenani heittäytyä seksiin täysillä. Minulla on ollut vaikeus luottaa, ettei toinen hylkää. Koska mies ei ole pystynyt antamaan tarvitsemaani huomiota ja rakkautta, en uskalla yleensä heittäytyä täysillä. Jossakin sisällä pelkään, että minua ei hyväksytä tällaisena, vaan hylätään.
Osa minusta uskoo, etten voi olla miehelle tärkeä, koska hän ei näytä rakkauttaan muutoin kuin tekojen kautta. Minä haluaisin sanoja, lämpöä ja kosketuksia. Teoillakin on merkitystä, mutta parisuhde on mielestäni enemmän läheisyyttä ja kosketuksia kuin tekoja. Näin siksi, koska ilman läheisyyttä ja kosketuksia ei mielestäni voi olla hyvää parisuhdetta. Kun näitä on, on varmasti myös toisen huomioimista ja tekoja. Teot eivät varmista sellaista parisuhdetta kuin minä haluaisin, vaikka ovatkin tärkeä osa sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti