Eilen jutelltiin miehen kanssa meidän parisuhteen tilasta. Surulliseksi veti. Totuus oli kohdattava. Meillä ei kummallakaan ole syviä tunteita toisiamme kohtaan. Välillä tuli sellainen olo, ettei meistä enää mitään tulee. Halua olisi, mutta usko puuttuu. Ei ihme, ettei intohimoa liiemmin ole, jos ei ole tunteitakaan. Ei ihme, ettei mies huomioi minua. Ei ihme, jos minä en innostu miehen eteen tekemään asioita.
Nyt vain mietin, miten tästä eteenpäin. Mihin suuntaan me mennään? Uskon, että yritän itse päästä elämässä eteenpäin. Aika näyttää onko se miehen kanssa vai yksin. Mieli muuttuu sen suhteen usein, ettei minun edes kannata yrittää sitä nyt pohtia.
Syviä rakkauden tunteita ei juurikaan ole miestäni kohtaan. Vihaa, surua ja inhoa on. Onko se oikeasti miestäni kohtaan vai esim. vanhempiani? Sitä työstän. Toivon kovasti miehen pääsevän elämässä eteenpäin. Se on ehto, että suhteemme voi jatkua. Muutos tapahtuu hitaasti, joten sitä aion odottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti