Olen pitkään toivonut voivani olla itsenäinen ja ylpeä siitä. Minulle itsenäisyys ei tarkoita yksinolemista, liiallista itsekkyyttä tai omaa elämää. Minulle itsenäisyys tarkoittaa sitä, että voin elää parisuhteessa niin, että kunnioitamme toisiamme, teemme yhdessä asioita, mutta molemmilla on oikeus myös omiin harrastuksiin, kavereihin ja ajatuksiin. Itsenäisyys tarkoittaa myös sitä, että voin tehdä itsenäisiä ratkaisuja, jos tilanne antaa myöten. Perhe-elämässä usein on huomioitava muita, mutta silti minulla voi olla mielipiteitä, toiveita ja haluja. Niitä ei vain aina voi toteuttaa. Itsenäisyyteen liittyy vapaus, mutta myös vastuu. Olisin aiemmin mielelläni ottanut vain vapauden, mutta haluan myös kantaa vastuun. Siihen vain liittyy pelkoja, koska kotona en kantanut asioista vastuuta. Koen sen aikuisuuden merkiksi, joten sekin osan aion ottaa itselleni.
Pohdittuani asiaa, näen ottaneeni askeleen oikeaan suuntaan. Se että olen kohdannut pelkojani, on suunta itsenäisyyttä kohti. Monet pelot liittyvät vastuunkantoon. Ilman sitä ei vapauksiakaan saa.
Viimepäivinä on tuntunut hyvältä välillä löhteä yksin hoitamaan asioita, kun mies on jäänyt lasten kanssa kotiin. Se etten minä jää aina kotiin, on tuonut minulle vapautta, itsenäisyyttä ja vastuuta. Miehen ei tarvitse aina hoitaa kaikkea, vaan minäkin voin osallistua. Olen nauttinut tästä vapaudesta, jonka olen itselleni luonut. Se tietenkin tuo pelkoa. Tarvitsenko miestä kohta enää? Nautinko vapaudesta niin, että en tarvitse muita.
En usko, että itsenäisyys, vapaus ja vastuu koituisivat eromme syyksi. Sitä haluan tässä tai tulevissa liitoissani. Nuo voivat alkuun tuoda haastetta ja houkutuksia suhteeseen, mutta en näe, etteivätkö ne voisi olla voitettavissa.
Ei voi kun sanoa, että ihana huomata tällaisia muutoksia. Nämä tuovat aitoa mielihyvää toisin kuin monet muut asiat. Tämä on askel pois läheisriippuvuudesta, takertumisesta. Ehkä joku päivä saan tasavertaisen parisuhteen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti