Negatiivisten tunteiden puuttuminen äitiäni kohtaan

Isääni kohtaan löydän vihaa, mutta äitiäni kohtaan en ole juurikaan tuntenut paitsi yksi kerta tulee mieleen. Äitini on ollut riippuvainen minusta ja hän riippui vuosia minussa. Lopulta hän päätti tehdä irtioton useita vuosia sitten. Olin hyvin vihainen siitä. Irtiottoa me molemmat kaipasimme. Olin kuitenkin siitä vihainen hänelle, ettei hän antanut minun irrottautua esim. teini-iässä tai, kun muutin kotoa pois. Koin suurta vääryyttä, että hän teki minulle kuuluvan irtioton. Tästä meille syntyi konflikti, jonka me ratkaisimme.

Lapsuuteen liittyvistä asioista en osaa olla vihainen tai muutenkaan osaa näyttää tunteitani. Nyt kun olen pohtinut asioita, olen tullut siihen tulokseen, että myös äitini hylkäsi minut useasti. Hän joutui olemaan minusta erillään, kun olin pieni. Äitini myös hylkäsi, kun hän asetti isäni tarpeet aina lastemme tarpeiden edelle. Äitini hylkäsi meidät myös olemalla etäinen ja kylmä. Nämä tuntuvat pieniltä hylkäämisiltä verrattuna isäni hylkäämisiin, mutta todellisuudessa ne ovat isoja pienelle lapselle, joka ei pysty käsittelemään tällaisia asioita. Miksi en siitä huolimatta ole äidilleni vihainen?

Ehkä äitini on liian läheinen, etten haluaisi tuottaa hänelle pettymystä. Todennäköisesti juuri tällä ajatusmallilla toimin lapsenakin. Eihän minun nyt tarvitsisi erityisesti äitiin purkaa vihaa, mutta silti se on vaikeaa. Luultavasti tästä syystä olen ottanut äitiini paljon etäisyyttä. Kun äiti on etäisempi, minun on helpompi tuntea kaikki tunteeni äitiäni kohtaan. En tällöin yritä ymmärtää häntä koko ajan, vaan sallin tunteideni tulla sellaisena kuin ne tulevat.

Tiedän, että sisälläni on paljon asioita, joista saisi tuntea vihaa, mutta en vain osaa. Ymmärrän liikaa äitiäni. Pidän äitiäni jotenkin reppanana, etten halua hänelle pahaa. En halua, en voi loukata äitiäni. Entä jos hylkään äitini? Silloin hänellä ei ole ketään. Koen, etten voi tehdä sitä. Tiedän, että se olisi väliaikaista, mutta silti se tuntuu vaikealta.

Olen kaikesta pelosta huolimatta menossa vihaani ja muita negatiivisia tunteita äitiäni kohtaan. Etäisyyden ottaminen on askel siihen suuntaan. Haluan myös aidosti kohdata menneisyyteni, vaikka se ei ole helppoa. Haluan uskoa, että suhteeni äitiini paranee, kun käy menneisyyden kipukohdat läpi ja annan ne äidilleni anteeksi.