Viha on edelleen pinnalla ajatuksissani. Meillä kotona näkyy vihaa paljon niin kuin lapsuudenkodissani. Olen ollut kipeänä ja mies on joutunut hoitamaan lapsia. Kun olen yrittänyt nukkua, mies on antanut tulla kaiken kiukun lapsiin. En ole pystynyt nukkumaan huutojen ja syyttelyjen vuoksi. Jos satun nukahtamaan, ei ole kiva herätä huutoon. Miehelläni on tosi paha olla. Minun vain on ymmärrystä vaikea antaa hänelle, koska en saa häneltä ymmärrystä. Toisaalta ehkä venymällä hänkin voisi venyä.
Tuntuu pahalta meidän kaikkien puolesta tämä tilanne. Mies ei ansaitse sitä pahaa oloa, joka hänellä on, mutta etenkään lapset eivät ansaitse saamaansa kohtelua. He kun eivät ole siihen syyllisiä eivätkä pysty puolustautumaan. En koe itsekään ansaitsevani tällaista ilmapiiriä. Minuun sentään viha ei suoraan kohdistu, koska olen tehnyt selväksi, etten sitä siedä. Mietin kuinka minun pitäisi toimia, kun se kohdistuu lapsiin. Jos minä en ansaitse huonoa kohtelua, niin eivät lapsetkaan.
Viimeaikoina en ole puuttunut miehen vihanputkauksiin. Olen vain kuunnellut tuoko kehoni lapsuudenmuistoja mieleen. Ei ole tuonut, mutta keho jännittyy jonkinverran, kun mies räyhää. Pelot lapsuudesta ovat edelleen kehossa.
Minulla on ristiriita, kuinka voisin puuttua tilanteeseen, kun mies räjähtää lapsille. Olen aiemmin puuttunut miehen toimintaan. Se on toki auttanut, mutta uskon toimintani asettavan mieheni alapuolelleni. Saan hänet tuntemaan alemmuuden tunnetta. Se ei ole tarkoitus. Mieheni on herkkä tällaiselle. Voisin kuvitella hänen muutenkin tuntevansa itsensä huonoksi.
Jos olen ollut paikalla, kun mies alkaa huutaa, sanon lapsille, että mennään pois, meidän ei tällaista kohtelua tarvitse sietää. Joskus mainitsen, että isi sanoo asiasta, vaikka huutaa ei tarvitse. Joskus sanotan miehen tunteen. Kerron lapsille, että isillä on paha mieli, joten mennään pois. Ehkä nämä eivät ole huonoja tapoja, mutta koen pahaa mieltä, kun mies pahoittaa mielensä. Kun ajattelen asiaa tarkemmin, niin olen ensisijaisesti itsestäni ja lapsistani vastuussa. Tarkoituksenani ei ole loukata mies, vaan puolustaa viattomia lapsia.
Ongelman tästä tekee vain se, että mies kokee minun olevan joka asiassa häntä vastaan. Minulle tietenkin tulee paha mieli, kun pahoitan kokoajan hänen mielensä. En tietenkään voi sille mitään, jos hän on herkkä. Niin kauan kun en tahalleen pyri pahoittanaan hänen mieltään, minun ei pidä tuntea turhaa syyllisyyttä. Se vain on vaikeaa, kun olen tottunut syyllistymään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti