Syyllisyys tunteena on toisinaan noussut mieleen. Olen enemmän ja enemmän alkanut tunnistaa tätäkin tunnetta. Olemme mieheni kanssa molemmat syyllistäjiä ja syyllistyjiä. Minä syyllistän miestäni enemmän suoraan. Mies taas rivienvälistä. Hän mm. osoittaa mieltään tuhahtelemalla ja räjähtelemällä. Miehen käytös muistuttaa äitini käytöstä lapsuudesta. Hänkään ei sanonut asioita suoraan, mutta omalla toiminnallaan teki selväksi, että hän ei pitänyt toimintatavastamme.
Miehen käytös saa minussa aikaan vihaa ja syyllisyyttä. Vihaa ehkä siksi, että minua syytetään. Usein miehen tuhahtelujen takana on minunkin mielestäni oikea syy hermostua. Viha on peruja enemmänkin siitä, että en saa koskaan hyvää palautetta, vaan aina negatiivista. Viha todennäköisesti kohdistuu enemmän vanhempiini, mutta siinä mielessä mieheenikin, että hän jatkaa samalla linjalla. Koen myös ansaitsevani asianmukaista kohtelua. Asioista voisi puhua suoraan. Tuntuu pahalta, että minun pitää itse syyllistyä eikä niin, että mies sanoisi asiallisesti asiasta. Aika usein joutuisin tunnustamaan syyllisyyteni ja ajattelemattomuuteni.
Kurjaa vain on se, että minun pitäisi itse tulkita miehen käytöstä ja muuttaa toiminta sen perusteella. Kaikista ärsyttävintä on se, että miehelle merkkaa vain tekemiset ja suoritukset. Hän ei anna minulle positiivista huomiota, hellyyttä, rakkautta, halauksia ja kosketuksia. Silti hän viitsii minulle valittaa asioista. Tilanne tuntuu pattitilanteelta. Kumpikin haluaa toiselta eri asiaa eikä kumpikaan osaa joustaa. Asioista ei pystytä keskutelemaan. Ratkaisua ei saada aikaiseksi.
Miehen toiveet ovat enemmänkin kotitöihin liittyvää. Nämä voisi ostaa palveluna ulkopuoliselta. Siihen tuskin mennään, mutta se on vaihtoehto. Minun toiveeni liittyyä läheisyyteen ja parisuhteeseen. Näitäkin saa muualta, mutta se tulkittaisiin pettämiseksi. En sitä halua tehdä. Minun toiveisiini ei siis ole vaihtoehtona kuin se, että mies tarjoaisi läheisyyttä tai sitten ero.
Sinällään mielenkiintoista, että mies toivoo kodin olevan siistimpi. Se kaivaa miehen mieltä enemmän kuin meidän parisuhteen laatu. Ei hänkään saa läheisyyttä, ainakaan minulta, sen enempää kuin minäkään. Miksi kodin siisteys on se mistä hän valittaa eikä parisuhteen laadusta? Tiedän sen, että hän kokee velvollisuudekseen siivota, jos en ole sitä tehnyt. Se ei mene niin, vaan hän ottaa sen vastuun itselleen ja kuormittuu siitä. Hän myös kokee arvottomuutta. En arvosta häntä, koska en tee kotitöitä riittävästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti