En ole aiemmin huomannut, kuinka viha jyllää kehossani. Mieheni on ollut hyvin kiukkuinen taas muutaman päivän ajan. En voi sietää hänen jatkuvaa vihaansa. Nyt ymmärsin, että en ole sinut oman vihani kanssa, mistä seuraa vastareaktio miehen kiukkuun.
Ilmeisestikin minulla on miehen vanhempia kohtaan vihaa. Peilaan tietenkin tilannetta sekä lapsuudenkotiin että nykyiseen perheeseeni. Näistä kaikista löytyy paljon yhtäläisyyksiä.
Katselin anopin ja appiukon tilannetta. Olin kauhuissani, kuinka anoppi kohteli miestään. Hän alistaa miestään hyvin julmaan tapaan. En ihmettele, että appiukko viihtyy omissa oloissaan eikä hänellä ole mielipidettä mihinkään. Anoppi ei kuuntele miehensä haluja. Tämä käytös saa minut hyvin vihaiseksi.
Vihastun myös siitä, kuinka anoppini kohtelee minua. En aina siinä hetkessä huomaa, miten hän kohtelee. Jälkeenpäin tulee mieleen, että hän taas ignoorasi minua. En esimerkiksi pysty syömään kaikkia ruokia. Hän tietää sen, mutta enää hän ei tarjoa vaihtoehtoja. Miehelleni hän tarjosi, vaikkakin kyse oli eri ruokailutilanteesta. Kyse voi olla sattumasta, mutta en täysin usko siihen. Hän yrittää osoittaa, missä minun tulisi olla. En aio suostua siihen, vaikka en kaikkea heti ilmaisekaan.
Edellä mainittujen asioiden kautta olen ymmärtänyt vihaani taas paremmin. Anoppini muistuttaa isääni, vaikkakaan isäni ei mielestäni alistanut noin totaalisesti. Olen anopilleni vihainen, koska hän muistuttaa isääni. En halua hänen kohtelevan miestään noin. Appiukkoni on aikuinen, joten en voi heidän elämäänsä puuttua. Omaani voin. En salli minua kohdeltavan enää niin kuin minua on kohdeltu lapsena. Anoppi ei kohtele minua yhtä huonosti, mutta hän yrittää hallita. Hän tekee sen hyvin epäsuorasti ja lempeän piikittelevästi, jos niin voi sanoa. Niihin on vaikea tarttua.
Pelkään tarttua anopin sanomisiin, koska pelkään epämiellyttävää oloa, joka kohtaamisesta voi seurata. Anoppini ottaa marttyyrin roolin ja sitten koen olevani paha, vaikka tarkoituksenani olisi tehdä asioista loppu. Loppu asioista, jotka kuuluvat minun oikeuksiin ja velvollisuuksiini. Pelkään myös tilanteen aiheuttamaa häpeää meille molemmille. Sen kestäminen on vaikeaa. Se pitäisi kohdata ja sen aion tehdä. Minun vain pitää osata ottaa tunteisiini etäisyyttä, jotta ei päästele suustani mitä sattuu tilanteessa.
Anopin käytös ei siis ole mielestäni ollenkaan esimerkillistä. Olen kova kritisoimaan sitä. Syykin on selvä. Meissä on paljon samaa. Olen ollut hallitseva persoona parisuhteessa. En ole kuunnellut mieheni tarpeita. Toivon, etten ole ollut yhtä julma kuin anoppi, mutta korjattavaa minulla on.
Olen oppinut kuuntelemaan miestäni paremmin, enkä jyrää hänen mielipiteitään. Olen joustanut mielipiteissäni. Ehkä voisin vielä enemmän joustaa, tosin koen olevani aika hyvällä mallilla tässä asiassa. Siinä voisin petrata, etten arvostelisi miestäni. Sitä teen lähinnä lasten kasvatukseen liittyvissä asioissa. Olen siinä tosin julma. En halua, että mies kohtelee lapsiamme niin kuin tekee. Olen mielestäni oikeassa sisällöllisesti, mutta tapani esittää asia on syyllistävä, arvosteleva ja alistava. Ei kannustava, ymmärtäväinen ja keskusteleva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti