Mikä minulle on tullut, kun lapsille pitää huutaa? En aikaisemmin menettänyt tällä tavalla pinnaani. Nyt huudan kovaa ja liian usein. En jaksa lapsieni tottelemattomuutta. Mielestäni jaksoin sitä pitkän aikaa paremmin. En ainakaan huutanut. Ehkä lapsilla on nyt menossa voimakkaampaa uhmaa kuin jokin aika sitten. Se tietenkin voi osin selittää pinnan katkeamisen. Sitä vain en ymmärrä, miksi minun pitää huutaa.
Tietenkin palaan pohtimaan lapsuuttani. Lapsena en saanut ilmaista tahtoani tai tunteitani, vaan jouduin nielemään kaiken. Siitä on vihani kasvanut. Mitä luultavammin kiukustun lapsilleni siitä, että joudun ottamaan heidän temppuilunsa vastaan. En kestä sitä, koska kukaan ei ole ottanut minun kiukkujani koskaan vastaan. En ole saanut mallia, kuinka kestää toisten kiukku tai kuinka lohduttaa kiukuttelevaa lasta. Olen oppinut näitä asioita, kantapään kautta. Silti olen kaukana, että olisin sinut asian kanssa.
Tuntuu epäreilulta, että olen taas antajana. Se ei lohduta yhtään, että minulla on kunniatehtävä. Jaksamistani auttaisi, jos joku tukisi ja kannattelisi minua joskus. Yksi ystäväni niin tekeekin, mutta eniten tietenkin toivoisin sitä mieheltäni. Nämä ovat todennäköisesti suurimpia syitä sille, miksi vihastun. Olen vanhemmilleni ja miehelleni vihainen, koska he eivät ole ottaneet heille kuuluvaa roolia. Koen, että minun pitää, mutta ennen kaikkea haluan ottaa sellaisen roolin, että kestän lasten kiukut, tuen ja kannustan heitä. En vielä tee sitä siinä määrin kuin haluan, koska en ole käsitellyt vihaani. Haluaisin itsekin saada muilta enkä vain antaa. Vihani johtuu siis näistä asioista.
Miten pääsen sinuiksi asioiden kanssa? Vanhempien kohdalla pitää kohdata totuus. Pitää hyväksyä, että vanhempani eivät ole osanneet kuunnella minun tarpeitani. Nyt minun on opeteltava itseni kuuntelu ja hyväksyttävä lapseni tarpeet. Minun on osattava tasapainoilla omani, mieheni ja lasteni tarpeiden välillä. Lapseni eivät osaa kuunnella tarpeitansa, jos en kuuntele heitä. Ikävä kyllä esikoisen kohdalla on työtä tehtävä, muiden lasten kohdalla ei niin paljon.
Miehen kohdalla minun on keskusteltava, mitä haluan. Mieheni tosin tietää, että toivon enemmän tukea ja kannustusta. Tilanne ei ole silti muuttunut. Suurin syy on luultavasti se, että mies kokee olevansa itse antaja eikä saa minulta mitään. Tähän voin toki vaikuttaa niin, että alan enemmän tukea ja kannustaa miestäni. Jos tämä ei tepsi, sitten en tiedä mitä tehdä. Toisaalta olen optimisti. Koska mies kokee samoin kuin minä, luulen hänen antavan hyvää takaisin, jos hän saa hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti