Ihmisten kohtaamiseen liittyy minulla jännitettä. Jos en tiedä millainen kohtaamisesta tulee, haluaisin jättää menemättä. Jos kohtaamisessa käsitellään vaikeita asioita, ahdistun tilanteesta etukäteen kovasti ja haluaisin mieluummin jäädä kotiin lämpimään sänkyyn. Jos minun roolini kohtaamistilanteessa esim. työtilanteissa ei ole selvää, niin haluaisin perua menon. Ahdistun, huolestun ja murehdin tilannetta etukäteen. Pahin tilanne on työtilanne, jossa roolini ei ole selvä ja tilaisuudessa on joku, joka edustaa samaa roolia kuin minä. Jään helposti jalkoihin, koska yritän olla astumatta toisten varpaille. Annan siinä tilanteessa itsestäni huono kuvan, koska voi olla, etten sano mitään tai yhden lauseen. En osaa ottaa paikkaani tilanteessa.
Toivon ihmisten kohtaamisissa, että minusta pidettäisiin. Haluaisin olla ihmisenä mukava ja miellyttävä. Työtilanteissa toivoisin olevani vielä osaava, vakuuttava ja hyvä keskustelija. Omat odotukseni lisäävät paineita onnistua kanssakäymisessä. En ole minä, vaan yritän olla jotakin muuta. Kun puhutaan asiasta, josta tiedä, onnistun mielestäni ihan hyvin. Kun mennään minun mukavuusalueelta pois, epävarmuuteni kasvaa ja suoriutuminen tilanteessa on epätasaista. Pelkään epäonnistumisesta syntyvää häpeää.
Paljon siis johtuu omista odotuksistani ja vaatimuksistani. Uskon muillakin olevan jotain odotuksia, mutta näen omien odotusteni aiheuttavan suuremman stressin minulle kuin mikään muu. Pelkään kohdata epäonnistumista ja siitä aiheutuvaa häpeää. Pelkään epäonnistumisen johtavan hylkäämiseen ja arvosteluun. Sen olen ymmärtänyt, että olen itse kova arvostelemaan muita. Tästä syystä ajattelen muiden olevan samanlaisia ja pelkään joutuvani kritiikin kohteeksi. Pelkään siis kohdata ikäviä asioita.
Kohtaamalla vaikeat tilanteet, uskoisin huomaavani, että niistä aina selviää. Aina ei voi onnistua, mutta harvoin seuraukset ovat niitä, mitä pelkään. Alkuun tarvitaan enemmän rohkeutta, mutta pian uskon sisäistäväni, että selviän mistä vain. Minun vain pitäisi ensiksi tunnistaa tilanne ja sitten mennä sitä kohden. Joitakin tilanteita jo tunnistan, mutta mielelläni sysään asiat muiden kohdattavaksi.
Muiden epäonnistuminen ei ole minulle iso asia eivätkä ne jää mieleeni, joten tuskin muutkaan muistavat mokiani. Jos he kuitenkin muistavat, niin yleensä ne muuttavat muotoaan, kun on saanut häpeään ja pelkoon etäisyyttä. Jos joku ei voi sietää minua tällaisena, niin silloinhan meille molemmille on parasta, että otetaan etäisyyttä. Pahin vaihtoehto tuntuukin nyt olevan se, että työpaikalla puhuttaisiin siitä, kuinka huono ja ammattitaidoton työntekijä olen. Jos tässä on jotain perää, niin minun on myönnettävä totuus itselleni ja tehtävä sille jotain.
Pelkoa ja häpeää kohden. Kokemus tuo varmuutta, ei pakeneminen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti