En voi erehtyä siinä, että minun tarpeitani ei ole osattu lapsena kuunnella. Jos olisi osattu kuunnella, osaisin kuunnella itseäni. Osaisin ja pystyisin kuuntelemaan perhettäni paremmin, jos minulla olisi taitoa kuunnella itseäni. Sitä taitoa minulla ei ole ollut, mutta sen taidon haluan oppia.
Kun olen lukenut muiden kokemuksia kasvuprosessissa, on ollut ihana huomata miten hyvältä se heistä on tuntunut. Muiden tarinoiden lukeminen on tuntunut hyvälle. Heidän välittämää hyvää oloa kaipaan. Kasvuprosesseissa on ollut olennaisessa osassa itsensä kuunteleminen. Se joka minulta pitkälti puuttuu.
Olen parin viimeisen vuoden ajan alkanut kuunnella itseäni entistä enemmän. Askeleet ovat olleet pieniä, mutta siitä se lähtee. Ensimmäinen suurempi oivallukseni itseni kuuntelemisessa on ollut työkuvioiden suunta, joskin asia on vielä kesken.
Se mikä minua eniten tässä prosessissa hidastaa on se, että minun pitää luopua jostakin, jotta voin saada joitan muuta tilalle. Se nimenomaan on minun ongelmani. En kuuntele, mitä keho sanoo. Voi myös olla, että kuulen kehon viestin, mutta toimin vastoin sisäistä ääntäni. Tiedän jo toimiessani tai päätöstä tehdessäni, että nyt menen väärille poluille. Ihmissuhteissa tämä ongelma näkyy. Pidän kavereista kiinni, joista pitäisi luopua. Olenkin nyt luopunut joistakin ja minusta tuntuu, että tulen luopumaan taas lisää. Haluaisin vain tilalle uusia ihmisiä, mutta mistä.
Tällä hetkellä olennaisimmat puutteet itseni kuuntelemisessa liittyvät oman ajan ottamiseen. On sitten kyse liikkumisesta, ystävien treffaamisesta tai itseni huolehtimisesta. Luultavasti suurin syy itseni ignooraamiseen on mieheni ja hänen reaktionsa. Hän ei kannusta minua, vaan tukee ajatustani, ettei minulla ole oikeutta huolehtia itsestäni ja kuunnella itseäni. Koen syyllisyyttä, jos lähden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti