Edellisen unen myötä jäin miettimään, miksi minun on ollut vaikea luopua siitä työstä, mitä olen tehnyt. Se mitä nyt haluan, ei ole kovin kaukana nykyisestä työtäni. Minun ei siis tarvitse uudelleenkouluttautua tai tehdä juurikaan mitään edistääkseni muutosta.
Syitä on monia, miksi muutos on vaikeaa, mutta mikään niistä ei ole tuntunut pääsyyltä. Ajattelen toki mitä muut ajattelevat, mutta tällainen ympäripyöreä syy ei minua tyydytä. Koenko pettäväni jonkun, jos vaihdan työnkuvaa? Ehkä jollakin tavalla isääni, mutta ei sekään selitys tunnu oikealta.
Tällä hetkellä pätevimmältä syyltä tuntuu se, että olen kouluttautunut tiettyyn ammattiin, joten minun on tehtävä sitä. Minun on siis oltava "kuuliainen" ja pysyttävä raiteilla. Jos en pysy, koen syyllisyyttä. Olenhan syyllinen "sääntöjen rikkomiseen".
Työnkuvan muutos ei ole radikaali, joten muutkin samalla koulutuksella ovat hakeutuneet vastaavanlaisiin tehtäviin. Minä vain olen aina tehnyt niin kuin kuuluu tehdä. Yritän olla erottumatta massasta. Todennäköisesti tämä on se syy, miksi olen pysytellyt kyseisissä työtehtävissä. Toki järkikin on ollut mukana. Alamme työllistää hyvin, joten siirtyminen toisiin tehtäviin voi heikentää työllisyysnäkymiä. Voin aina siirtyä takaisin samoihin tehtäviin, jos työllistyminen on vaikeaa. Kaipa pelkään hieman sitä, ettei paluu olisi niin yksinkertaista. Luotan itseeni ja kykyihini sen verran, että uskon melko vahvasti itseeni. Se pieni hitunen vain on ollut esteenäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti