Olen taas väsähtänyt perhe-elämään. Kaipaan omaa aikaa. Sen ottaminen vain on niin vaikeaa. En uskalla sanoa miehelleni, että nyt tarvitsen rauhaa. En suoranaisesti pelkää, mutta ahdistun miehen reaktiosta. Mies ei kieltäydy, mutta hän miettii ennen kuin vastaa. Kun hän vastaa, hän ei vastaa ymmärtäväisesti. Hänen vastauksesta luen, että mene jos on pakko. Miehen vastaustavan vuoksi koen syyllisyyttä, että en jaksa olla perheen kanssa.
En jaksa olla muita varten, jos minä en ole itseäni varten. En jaksa olla läsnä, jos en välillä saa olla läsnä itselleni. En ole aikaisemmin halunnut olla yksin enkä ole aikaisemmin halunnut vai olla. En ole halunnut kuunnella itseäni. En ole halunnut olla läsnä. Nyt tunnistan itsessäni tarpeen olla yksin ja haluan kuunnella itseäni.
Tarve olla yksin oli niin suuri, että päätin ottaa koko päivän itselleni. Olen hyvin ahdistunut perhe-elämästämme. En jaksa, ettei kotona puhuta. En jaksa, että kotona vallitseva ilmapiiri on negatiivinen. En jaksa, ettei kotonamme sanota hei, kiitos ja anteeksi. En jaksa, ettei kotonamme ole rakkautta. Miksi olen vielä tässä? En haluaisi hajottaa perhettämme, mutta mitä vaihtoehtoja minulla enää on? En koe, että mieheni yrittäisi pitää perhettämme kasassa. En tiedä yritänkö minäkään enää.
Voin huonosti. Haluaisin vain itkeä, mutta minulla ei ole paikkaa, jossa itkeä. Haluan tämän pahan olon pois. En vain tiedä tarkalleen, mitä haluan itkeä pois. Mietin johtuuko paha oloni kotitilanteestani vai herääkö minussa lapsuudenmuistot ja -tunteet. Todennäköisesti molempia.
Olen surullinen siitä, että jatkan samanlaisen ilmapiirin siirtämistä lapsilleni kuin missä itse olen kasvanut. Sitä en halua lapsilleni, mutta en myöskään haluaisi hajottaa perhettäni. En vain jaksa miehen minussa aiheuttamia reaktioita. En jaksa sitä syyllisyyttä, mitä koen, kun olen itsekäs. En omasta mielestäni ole enää tosi itsekäs. Silti saan kuulla, kun olen ollut itsekäs. Tilanteet ovat usein sellaisia, kun mies sanoo, mitä haluaa ja minä en tee hänen toiveidensa mukaan. En tiedä teenkö jatkuvasti vastoin hänen tahtoaan. En mielestäni. Miehelle vain tuntuu olevan kova pala, jos hänen mielipiteitään ei kuunnella. Siitä hän ei syytä minua itsekkääksi, jos haluan tehdä omia juttuja, vaikka hän nihkesti suostuu tahtooni.
Minun pitäisi vain sietää syyllisyyteni ja punnita, onko se aiheellista. Tiedän voivani pohtia melko objektiivisesti tilannetta, mutta pitäisi vain kohdata oma syyllisyyteni. Koen vain syyllisyyttä tosi usein. Voin kuvitella tunteideni nyt olevan samanlaisia kuin lapsuudessani. Koen olevani syyllinen kaikkeen. Se on se syy, miksi en jaksa jatkuvaa negatiivisuutta, koska koen yleensä olevani niihin syyllinen.
Uskon, että vihani alta paljastuu syyllisyys. Olen vihainen, koska en ole valmis kohtaamaan syyllisyyttäni. En ole syyllinen, kun mies huutaa lapsillemme. Koen silti syyllisyyttä, koska olen oppinut syyllistymään, kun joku on vihainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti