Eilen illalla kirjoitin elämänmuutoksestani, jota kohti aion mennä. Olen siis päästänyt irti vihdoinkin siitä, että saan syödä kaikkea. Ruokavalioni ei ole täysin kohdillaan. Näitä pohdintoja olen kertonut äidilleni tai enemmänkin siitä, että jos minulla on jotain pahempaa kuin pelkkiä vatsaoireita. Kohtasin eilen totuuden. En tule saamaan äidiltäni hyväksyntää, mitä olen hakenut keskusteluillamme.
Eilen illalla kerroin miehelleni totuuden kohtaamisesta. Kertominen vapautti vatsani. Oloni helpottui erittäin paljon. Olin hyvin helpottunut ja ymmärsin, että asioita käsittelemällä voi oikeasti vaikuttaa omaan terveyteen. Minulla on paljon valtaa omaan terveyteen. Mahtava fiilis.
Eilen keslustellessamme sanoin miehelleni, että aion luopua kaikesta tästä kurjuudesta. En halua tällaista elämää. En halua uhrata omaa elämääni, vaan haluan kuunnella itseäni. Sanoin myös, että en halua luopua miehestäni. Koin aidosti sanoneeni miehelleni, että pidän hänestä kiinni, koska haluan meidän olevan perhe. En halua pitää perhettä kasassa häpeän vuoksi. Uskon olevani oikeasti tätä mieltä. Silti pelkään, että ongelmani ydin on siinä, että miehestä pitäisi luopua.
Kaikesta huolimatta pelkoni ei täysin välistynyt, vaikka alun tilanteen huononemisen jälkeen tilanne on hitusen parantunut. Kaikki ongelmani eivät ole poistuneet, joten pelko sinällään ei ole tuulesta temmattua. Ruokavaliomuutos on vasta alkuvaiheessa, joten periksi ei pitäisi antaa.
Mietin kovasti pitäisikö mennä lääkäriin. Minua vain pelottaa mennä sinne ja kuulla totuus. Kyse on myös häpeästä. Minua jostakin syystä hävettää mennä sinne. Mietin, että pitäisikö minun kohdata asia, jos se sillä helpottuisi. En vain halua. Tässäkin siis pidän tiukasti kiinni enkä ole valmis kohtaamaan totuutta. Jos vielä hetken odotan ja sen jälkeen menen lääkäriin tilanteen pysyessä muuttumattomana. Ei kai tässä muu auta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti