Kenties surusta, etten tullut lapsena kuulluksi ja nähdyksi? Ja kaikesta siitä, mitä siihen liittyy? Olen valmis kohtaamaan sen ja antamaan anteeksi, mutta minkäs teet, jos keho on eri mieltä. Se nostaa minussa vihaa kehoa kohtaan, koska se aiheuttaa kehoon oireita. Minussa nousee viha itseäni kohtaan, etkö sinä idiootti tajua mitä tehdä. Häpeää, en minä osaa tai uskalla, vaikka haluisin. Kiukkua, koska tämä s****** loppuu. Lopulta tulen siihen tulokseen, että tiedän tarvitsevani myötätuntoa ja rakkautta itseäni kohtaan. Sinä teet hyvää työtä. Ole armollinen itsellesi. Olet ihana ja rakas. Minulle tulee tunne, ettei se pidä paikkaansa. Missä se rakkaus näkyy? Mistä sen näkee, että olen ihana ja tärkeä? Niin, enhän minä sitä näe, jos en sitä ensiksi osoita itselleni. Kiukuttaa vain, mitä joudun käymään läpi ennen kuin pääsen siihen pisteeseen. Kaikki tähänasti tehty työ tuntuu turhalta, vaikka tiedän tehneeni hyvää työtä. Kehoni ei ole samaa mieltä. Milloin kehoni vapautuu? Milloin se päästää minut piinasta? Eikö sille mikään riitä? Eikö vastoinkäymiset jo riitä vähäksi aikaa? Kehon kautta saatavat ainakin. Mulle riittää oikeasti nyt.
Kaikkien näiden tunteiden kohtaaminen ja läpikäyminen johtaa siihen, että intuitio kehottaa kuuntelemaan Juha Tapion Sinun vuorosi loistaa. Sitten se purkautuu. Tätähän minulle nyt monesta suunnasta on työnnetty käsittelyyn. Minut on ignoorattu, minä olen ignoorannut, olen pelännyt tulla ignooratuksi. Nähdyksi ja kuulluksi tulemista. Sitä minä haluan, kaipaan ja tarvitsen. Ja ENNEN KAIKKEA ANSAITSEN. Enää minun ei tarvitse sitä pelätä tai paeta.
Tässäpä vielä alkua Sinun vuorosi loistaa.
Hei, älä turhaan jää, seinän viertä kulkemaan Kutsuttuna juhliin, kynnykselle seisomaan Jos katsoa sä voisit, niinkuin minä katson sua Sun ei koskaan, enää tarvitsisi piiloutua Anna minun nähdä sun kasvosi, nähdä kuinka valosi loistaa Anna minun kuulla sun äänesi, kuulla kuinka ilosi soi Anna sateen huuhtoa surusi, anna tuulen helmoja nostaa
Tänään on tullut sun päiväsi, nyt on sinun vuorosi loistaa
Kaikkien näiden tunteiden kohtaaminen ja läpikäyminen johtaa siihen, että intuitio kehottaa kuuntelemaan Juha Tapion Sinun vuorosi loistaa. Sitten se purkautuu. Tätähän minulle nyt monesta suunnasta on työnnetty käsittelyyn. Minut on ignoorattu, minä olen ignoorannut, olen pelännyt tulla ignooratuksi. Nähdyksi ja kuulluksi tulemista. Sitä minä haluan, kaipaan ja tarvitsen. Ja ENNEN KAIKKEA ANSAITSEN. Enää minun ei tarvitse sitä pelätä tai paeta.
Tässäpä vielä alkua Sinun vuorosi loistaa.
Hei, älä turhaan jää, seinän viertä kulkemaan Kutsuttuna juhliin, kynnykselle seisomaan Jos katsoa sä voisit, niinkuin minä katson sua Sun ei koskaan, enää tarvitsisi piiloutua Anna minun nähdä sun kasvosi, nähdä kuinka valosi loistaa Anna minun kuulla sun äänesi, kuulla kuinka ilosi soi Anna sateen huuhtoa surusi, anna tuulen helmoja nostaa
Tänään on tullut sun päiväsi, nyt on sinun vuorosi loistaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti